Itävaltalaiseen Wienerberger AG -konserniin kuuluva Pipelife on Pohjoismaiden suurin ja Euroopan toiseksi suurin muoviputkijärjestelmien toimittaja, joka valmistaa ja markkinoi putkijärjestelmiä, kaivoja ja pumppaamoja niin rakennusteollisuuden kuin maanrakentamisenkin tarpeisiin. Yrityksen tulevaisuuden tavoitteena on lisätä digitalisaation avulla älykkyyttä tuotteisiinsa.
Pipelife Finland Oy on Suomen johtava LVI-tuotteita valmistava ja markkinoiva yritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat esimerkiksi muoviset putki- ja kaivotuotteet talo-, kunnallis- ja kuivatusteknisiin kohteisiin.
Etävalvontaa myös pieniin pumppaamoihin
Kolme vuotta sitten Pipelife Finland osti Suomen johtavan kiinteistöpumppaamoiden valmistajan ja myyjän, Talokaivon, liiketoiminnan. Talokaivon mukana tuli 15 000 kiinteistöjen alla 3-6 metriä maan pinnan alapuolella sijaitsevaa sadevesi-, jätevesi- ja perusvesipumppaamoa, joiden etävalvontaan kehitettiin IoT-ratkaisu. Pipelife halusi kuitenkin saada järjestelmään siirtyvän datan integroitua Wienerbergin konserninlaajuiseen Azure-ympäristöön, jotta dataa voitaisiin jalostaa eteenpäin.
Kyseinen Isoveli-nimellä tunnettu järjestelmä on suunniteltu keskisuuriin pumppaamoihin, joita löytyy vaikkapa Olympiastadionin, Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Länsimetron tunneleiden alta. Pipelifella alettiin pohtia, voisiko pienempiinkiin pumppaamoihin saada samanlaisen etävalvontajärjestelmän, joka raportoisi käyntitietoa ja jonka avulla voisi ennakoida huoltotarvetta.
Bilotin IoT- ja Azure-osaaminen vakuuttivat
Pipelife lähestyi liiketoimintaideallaan Microsoftia, joka suositteli yhtenä potentiaalisena kumppanina Bilotia. Bilot valikoitui Pipelifen kumppaniksi erityisesti IoT-osaamisellaan, mistä käytännön todisteena oli esimerkiksi Sulzerille tehty Sulzer Sense -IoT-sovellus, sekä asiantuntemuksella siitä, miten IoT yhdistetään Azureen. Bilotin asiantuntijat jatkoivat vakuuttamistaan myös projektin aikana; esimerkiksi selkeästi piirretyt ja esitellyt arkkitehtuurikuvat pääsivät heti laajempaan käyttöön yhtiön sisällä.

”Toivomuksena oli, että saamme kumppaniksemme asiantuntijan, joka osaa paitsi suositella, mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi, myös kertoa selkeästi, mitä seurauksia eri valinnoilla on tai kuinka paljon jonkin ratkaisun poisjättäminen nyt saattaa maksaa tulevaisuudessa,” sanoo Tero Auvinen, Head of Digital Solutions. ”Bilot on hyvä suosittelemaan, miten rakennamme hinta-laatu-suhteeltaan optimaalisen ratkaisun. Tästä on tullut paljon kiitosta talon sisällä.”
Auvinen kiittelee myös konsulttien selkokielistä lähestymistä.
”Projektin aikana käytiin koko ajan läpi, mitä tehdään, ja hyvin ymmärrettävästi. Tuli luotettava fiilis: homma on hanskassa. Sen sijaan, että oltaisiin vain katsottu numerorimpsuja, joista emme välttämättä ymmärrä mitään, meille selitettiin koko ajan mihin data järjestelmässä liikkuu ja missä se kulloinkin näkyy. Nyt kaikki ymmärtävät, mitä projektissa tehtiin ja ennen kaikkea miksi.”
Kannattavuus ja myyntivolyymit nousuun
Isoveli-järjestelmän integraatio Wienerbergin Azureen on mahdollistanut pumppaamojen käyntitiedon jalostamisen esimerkiksi asiakkaille lähteviksi raporteiksi. Tämä taas on mahdollistanut huoltoliiketoiminnan kasvattamisen kuukausimaksuisella palvelulla, jossa Pipelifen huoltohenkilökunta ja valtuutettu huoltoverkosto pystyy monitoroimaan laitteita mobiiliapplikaatiossa.
Isoveli asennetaan nykyisin Pipelifen isompiin pumppaamoihin jo tehtaalla. Suunnitelmana on, että tulevaisuudessa myös Pipelifen pienpumppaamoihin asennettaisiin asiakkaan halutessa etävalvontajärjestelmä jo tehtaalla. Suunnitelmissa on lisäksi laajentaa järjestelmän käyttöä muihin maihin, joissa Pipelifellä on pumppaamoliiketoimintaa.
”Tällaisen digitaalisen differoinnin avulla olemme pystyneet nostamaan perustuotteidemme kannattavuutta ja lisäämään sen lisäksi samalla myyntivolyymeja. Lisäksi huollon liikevaihto on kasvanut saneerausten ja käyttöönottojen myötä”, toteaa Auvinen tyytyväisenä.

"Digitaalisen differoinnin avulla olemme pystyneet nostamaan perustuotteidemme kannattavuutta ja lisäämään samalla myyntivolyymeja. Lisäksi huollon liikevaihto on kasvanut saneerausten ja käyttöönottojen myötä."
- Tero Auvinen, Head of Digital Solutions, Pipelife Finland