Lauantaina Helsingissä satoi kaatamalla melkoisen kylmää vettä ja tuuli niin, että sadeviitat hulmusi. Kuten tiedämme, suomalaiset ovat hullua kansaa ja meidänkään Bilotti-porukka ei pienestä hätkähtänyt astellessaan muiden mukana Senaatintorille kohti kymmenen kilometrin mittaista juoksukilpailua Midnight Runia.
Aivan täysin vesijuoksua matkasta ei kuitenkaan tullut, kun lopulta sade hälveni. Lieko syynä kova treeni vai raikas ja hapekas sää, kun usea Bilotti paransi viime vuoden juoksuaikaansa jopa minuuteilla ja me ensikertalaiset, myös ei kovasti treenanneet, selvisimme matkasta suhteellisen helposti.
Bilotin korkeimmalle palkintopallille ylsi odotusten mukaisesti Johannes Mitronen ajalla 40:18 ja paras nainenkaan ei paljoa jäänyt, Leena Pettersson ajalla 47:03 voitti suurimman osan mies-Biloteistakin. Hienoa työtä!
Kahden viikon päästä vietämme syysjuhlaa ja perinteen mukaisesti aloitamme juhlimisen hikoilemalla urheilukentällä cooper-testin parissa, silloin siis taas Bilotit juoksee.. Kyllä täällä ainakin on töissä se hullu kansa!
Kuvassa suurin osa reippaista, vielä kuivista, juoksijoistamme.
