Käväisin viime viikolla LinkedIn:in ja nimeltämainitsemattoman IT-jätin seminaarissa, jossa puhuttiin viisaita talenttien metsästyksestä. Rekrytointi on muuttanut muotoaan hurjan paljon siitä, mitä se oli vielä viisi vuotta sitten. Silloin tuntui naurettavalta ajatukselta tehdä suorahakua itse. Tunnustan vastustaneeni silloin jo ajatustakin, mutta nyt olen kääntänyt takkini nurin. Post & pray –rekrytointitaktiikka on historiaa, rekryliidien hallinta on tätä päivää.
Suomessa on tällä hetkellä rekrytoijan markkinat, ainakin makrotasolla. Tarjolla on osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa kaikille, jotka pystyvät palkkaamaan uutta väkeä. Siitä huolimatta täsmätarpeeseen on usein vaikea löytää ja houkutella kandidaatteja. Ratkaisu ei ole välttämättä uusi rekrytointijärjestelmä, vaikka jotkut niin väittävät. Ratkaisu piilee verkostoissa ja yrityksen vetovoimassa.
LinkedIn on oiva työkalu wannabe headhunterille. Kyse ei kuitenkaan ole välineestä, vaan miten sitä käyttää. Bilotilla on pidetty kirjaa tietyistä alan osaajista jo vuosia. Tiedetään, missä henkilö X on juuri nyt töissä ja mitä tekemässä. Maine ja uroteot kiirivät yllättävän kauas. Kun Bilotilla tulee täsmätarve, otetaan luuri käteen tai lähetetään viesti: ”haluaisitko tulla juttelemaan?”. Keskimäärin ihmiset pitävät siitä, että heillä on hyvä maine ja että joku lähestyy tästä syystä.
Rekryliidien hallinta pitäisi kuitenkin viedä vielä pitemmälle. Pipelinen keräämisen lisäksi kandidaatteja tulisi lähestyä aika ajoin. Harmi vain ettei parhaimmille rekrykandeille voi järjestää yhteisiä illanistujaisia, rekrytointi kun on niin yksityistä puuhaa ja salaisuus on säilytettävä loppuun saakka.
