Minua on aika usein kutsuttu ”mielensä pahoittajaksi”, kun en kerta kaikkiaan kestä perinteisten ja usein hyvien asioiden rapautumista ja sitä, että muutosta tapahtuu aivan liian usein huonompaan suuntaan. Ei minun väitetä olevan mikä tahansa hapan äijä vaan juuri sellainen tuomaskyröläinen Mielensäpahoittaja, joka löytää (usein kovasti kaivamalla) huonoutta melkein kaikkialta. Myönnän tämän kyllä ja oikeutan mieleni pahoittamisen sillä, että jos en mieltäni pahoittaisi, kokisin hiljaa sallivani rapautumisen osana väistämätöntä muutosta, jolle emme muka mahda mitään.
Nykyään pahoitan mieleni eniten siitä, että alistutaan business-apatiaan, voivotellaan olosuhteita, syytetään kaikkia muita kuin itseään ja annetaan valta sisäisille martyyreille. Siksi olen kaikessa sellaisessa mukana, joka toimii vastalääkkeenä business-apatialle, jotten pahoittaisi mieltäni liian usein. Siksi arvostan niitä, jotka uhmakkaasti jaksavat painaa kohti väistämätöntä menestystä. Niitä, jotka jaksavat yrittää. Ja niitä, jotka pahoittavat mielensä.
Tällaisesta vastalääkkeestä kerroinkin ennen kesälomia. Pelkkä positiivisuus ei tietysti ihan riitä, pitää olla myös konkretiaa ja mieluiten jonkinlaista suunnitelmallisuuttakin. Mutta ennen kaikkea tavoitteet pitää asettaa niin korkealle ja kauas, että ne pakottavat miettimään oikeasti uusia keinoa millä tavoitteisiin päästään. Näin katalysoituu inspiraatio. Tähän liittyen, olin varrella virran kuullut käytettävän termiä Törkeä Lupaus – omin sen välittömästi ja olen viljellyt sen käyttöä aika laajasti. Siinä on punk-henkeä ja energiaa sekä sopivasti monimerkityksellisyyttä. Kun sitä käyttää business kontekstissa, siinä on sisäänrakennettuna juuri sitä haluttua mahdotonta tavoitteellisuutta. Ja tämä pakottaa ajattelemaan asioita täysin uudessa valossa. Törkeä Lupaus on hyvä katalyytti. Ja se on terminä ilmeisesti varsin tarttuvaa sorttia.
Iso osa Suomen pk-sektorin kasvuyrityksestä, jotka taistelevat business-apatiaa vastaan ovat tehneet pitkin kevättä toinen toistaan törkeämpiä lupauksia. Osa niistä ei ole vielä tarpeeksi törkeitä (ja siinä on taas mielensä pahoittamiseen aihetta), mutta toiset alkaa olla jo ihan mitat-täyttävän-törkeitä. Näistä on varmasti kirvonnut uutta ajattelua ja uusia näkökulmia. Näistä osa toteutunee todennäköisesti vain osittain, mutta silti saavutus on luultavasti paljon suurempi, kuin vähemmän törkeän lupauksen jälkeen.
Juuri kesäloman kynnyksellä, komeissa merellisissä puitteissa ja seremoniaalisissa tunnelmissa mielensä pahoittaja otti yllätyksekseen vastaan Kasvuryhmän Kultaisen Kuokan. Sellaisen toista metriä pitkän kotimaisen design kuokan, joka sopii miehen käteen. Ojentaja lausui kuokan saajan meritoituneen törkeän lupauksen termin lanseeraamisesta. Se, että kiertopalkinnon olomuodoksi oli valittu nimenomaan kuokka (olkoonkin kultainen), jotenkin sopi tähän tilanteeseen. Suomalaista punkia.
Vielä tämän syksyn aikana ojennan kultaisen kuokan edelleen. Mikä parasta, estradina on Musiikkitalon lava ja saan itse päättää millä meriitillä seuraava ottaa kuokan vastaan. En vielä tiedä kuka on kuokan väärtti, mutta pitää seurata törkeiden lupausten antajien edesottamuksia. Luultavasti se on silti joku mielensä pahoittaja.
