Oletko jo kuullut suvivirren? Entä saitko todistuksen? Meille biloteille kesäkuu on aina – ei todistustenjako- – vaan todistuksenjakoaikaa. Me yhdessä saamme yhden yhteisen todistuksen asiakkailtamme asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten muodossa. Iloksemme todistuksessamme oli mukana tänä vuonna myös muutama kymppi.
Tänä vuonna saimme 100 vastausta. Tutkimme kaikki saamamme arvosanat tarkkaan ja erityisesti kiinnostavat meitä kuvaavat adjektiivit. Tänä vuonna oli kaikkein eniten käytetty adjektiiveja asiantunteva, luotettava, osaava ja innovatiivinen. Juuri tällaisia haluammekin asiakkaitamme auttaessamme olla.
Vuosi sitten kuuntelimme asiakkaitamme saman kyselyn avulla. Silloin kehitystä vaativien adjektiivien listalta poimimme pohdittavaksemme erityisesti tämän kolmikon: lupaukseton, epäluotettava, ja ammattitaidoton. Nyt olemme kiitollisia, että halumme kehittyä näkyy tuloksissa: nämä sanat ovat vaihtuneet negaatiosta positiivisiksi adjektiiveiksi.
Missä aiomme kehittyä? Tänä vuonna Asiakkaidemme antamat adjektiivit kuriton, sekava ja huolimaton päätyvät listalle, jonka avulla opimme entistä paremmiksi kuluvan vuoden aikana. Muutos vaatii sattuman sijaan sitkeää työtä. Sekavuuden vähentämiseksi, laadun varmistamiseksi ja tarvittaessa toimitusten nopeuttamiseksi jokainen tiimi aloittaa viikon yhteisellä tapaamisella, tukitarpeiden läpikäynnillä ja tiedon jakamistuokiolla.
Toimintatapojemme jämäköittämiseksi olemme selkiyttäneet Bilotin eri roolien tehtäviä jatkuvissa palveluissa sekä tarkentaneet yksittäisen henkilön valtaa ja vastuuta itseohjautuvassa organisaatiossa osana asiakastiimejämme. Haluamme olla joka päivä eilistä parempia, kehittyä jatkuvasti. Kysymme edelleen asiakkaidemme mielipidettä jokaisen toimituksen jälkeen. Keräämme risut ja ruusut yhteen, ja teemme kehityssuunnitelman myös asiakkuuden näkökulmasta.
Puolan tytäryhtiömme on osa myös Suomessa tarjoamaamme palvelua. Yhdistämällä Puolan ja Suomen konsulttejamme voimme entistä paremmin vastata tällä hetkellä lähes jokaisessa yrityksessä tuntuvaan kustannustehokkuuspaineeseen.
Millainen rooli on opettajalla oppilaan numeroiden takana? Meidän todistuksen ilahduttavimmat adjektiivit ovat vahvasti upeiden asiakkaidemme ansiota. Me emme olisi asiantuntevia, luotettavia, osaavia ja innovatiivisia, jos asiakkaamme eivät olisi juuri tällaisia.
Kuritonta ja sopivan huolimatonta kesää kaikille!
