Tämän viikon perjantaina (22.3) räjähtää taas, kun Bilotin viime vuonna huikeaa menestystä nauttinut bändi The Insultants rokkaa Apollo Live Clubin lavalla.
Homma lähti liikkeelle vuosi sitten, kun muutama soittotaitoinen Bilotti sai idean ja siitä ideasta käynnistyi huima vuosi, jolloin ennestään lähinnä urheiluhullujen Bilottien juoksutapahtumien lomaan on tullut musiikkihulluus. Eipä moni uskonut viime vuoden Firmarockin esikarsintoihin lähtiessä, että puoli vuotta myöhemmin melkein koko Bilotin konkkaronkka heiluisi täysillä Firmarockin finaalissa kannustamassa omaa bändiä voittoon!
Viime vuoden rock-taival päättyi finaaliin, jossa Insultantsit sijoittuivat hienosti toiseksi. Bilot joukkion tiimihengen ja riemun määrää ei voi edes kuvailla, Bilottina olo sai taas uuden määritelmän ja saimme myös Firmarockin tuomaristolta virallisen kunniamaininnan ”asenteeltaan positiivisin bändi”.
Tänä vuonna haluamme ehdottomasti jatkaa musiikki-innostusta ja lähdemme uudelleen mukaan kilpailuun. Bändin kokoonpano on hieman muuttunut, vuoden mittaan yllättävän moni Bilotti on osoittautunut musiikin harrastajaksi ja halukkaiden joukosta on koottu uusi bändi. Bändi on taas valmis, omien sanojensa mukaan tavoitteena ei ole pelkästään voitto vaan tyrmäys- ja nöyryytysvoitto ja kannustajille on luvassa mieletön spektaakkeli. Kuulemma nyt ei voi kehua liikaa eikä mikään sana ole tarpeeksi iso kuvaamaan sitä, mitä on tulossa, joten ainoa vaihtoehto on tulla katsomaan!
Firmarockin esikarsinnat ovat Apollo Live Clubilla pe 22.3 klo 18 alkaen, sisäänpääsy ilmainen.
Lisää kilpailusta ja bändistämme Firmarockin webbisivuilla.
Tervetuloa kannustamaan meitä, tiedätkin jo että me ollaan ne, kellä on parhaat bileet 😉
