Valitsimme taksvärkkimme kohteeksi Bilotin, koska toisen meistä äiti työskentelee täällä. Saamme palkaksi 20 euroa koulumme tilille, josta ne lahjoitetaan kummikouluihin jne.
Saavuimme työpaikalle yhdeksältä, ja saimme Bilotin punaisen T-paidan, ja lapun kaulaamme.
Ensimmäinen tehtävämme oli vaihtaa vanhat työntekijöiden kuvat uusiin. Saimme myös uusia kehyksiä, joihin laitoimme uusien työntekijöiden kuvat.
Tämän jälkeen menimme syömään toimiston viereiseen Hanko Sushiin, ja kävimme vielä keskustassa hakemassa Bubble Teaa. Matka kesti yhteensä n. 20 minuuttia, ja metroasema oli Bilotin rakennusta todella lähellä.
Palattuamme toimistolle saimme uuden tehtävän. Meidän piti puhdistaa kaikki vapaana olevat neuvotteluhuoneet. Neukkarit olivat kaikkia viihtyisiä ja hauskasti sisustettuja, ja niillä kaikilla oli omat nimet ja teemat. Me pyyhimme taulut, testasimme tussit ja siirsimme tuolit siistiin järjestykseen.
Kun kaikki neukkarit oli siistejä, meidän piti päivittää Bilotin uutta Instagram-tiliä. Otimme kuvia Bilotin tiloista ja sisustuksesta sekä selfien. 🙂
Tämän jälkeen meillä oli taas vapaa-aikaa. Pelasimme pöytäfutista ja koitimme NHL-peliä, mutta se ei ihan onnistunut. Pelinurkkauksen televisio oli Full HD ja muita pelejä olivat WiiFit ja Guitar Hero, ja täällä pystyi myös katsommaan elokuvia ja tavallisia kanavia televisiosta. Pelinurkkauksessa oli kivat tuolit ja pöytäfutis oli mahtava! Täällä on myös mikkejä, jos joku on innostunut karaokesta. Pelejä ei kuitenkaan ollut kamalasti, ja me toivoisimme, että nurkkaukseen hankittaisiin GTA V! 🙂
Pelinurkkauksen vieressä oli myös suuria sohvia, ja täällä pystyy myös pelaamaan pallolla sekä kuuntelemaan stereoilla musiikkia, Täällä on myös kitara ja muutamia maaleja.
Bilotin tilat ovat muutkin todella mukavia, käytännöllisiä ja viihtyisiä. Sisustukseen on varmasti panostettu paljon. Tilavissa huoneissa oli myös todella avaraa ja sopivan valoista. Täällä on todella värikästä, ja kaikki huonekalut ovat mukavia ja moderneja. Ikkunoista näkyy myös kaunis kaupunkimaisema. Toimistolla oli myös paljon viherkasveja, jotka antoivat tiloille raikkaan tunnelman. Bilotilla oli myös mahdollisuus kierrättää.
Toimistolla sai myös syödä niin paljon kuin halusi. Täällä oli herkullisia keksejä koko kaappi täynnä, kahvikoneita, hedelmiä, paljon limsaa ja muuta ruokaa sekä juomaa. Meille myös opetettiin, miten keittää kahvia! Toimiston lähellä on myös hyvät mahdollisuudet käydä lounaalla ulkona.
Kaikki Bilotin työntekijät olivat mukavia, rentoja ja ystävällisiä. He auttoivat avun tarpeessa ja pitivät tilat siisteinä. Konttorilla oli rauhallinen ja mukava tunnelma, eikä meitä toruttu kertaakaan, eikä meitä myöskäään jännittänyt sen jälkeen, kun näimme, miten kivoja ihmisiä täällä oli. Olimme tyytyväisiä taksvärkkimme kohteeseen. Bilotin kokonaiskuva oli todella positiivinen. Tulisimme varmasti uudelleen! 🙂
Tulemme uudelleen, jos tänne hankitaan GTA V.
Terveisin Sisko ja Kerttu, Kasavuoren Yläaste 7B
KIITOS TAKSVÄRKKILÄISILLE!
