18.05.2015

Systeemiajattelu HR:n työvälineenä

Törmäsin pitkästä aikaa systeemiajatteluun, kun erään strategiatyöryhmän jäsenenä aloin pohtia organisaatiomalleja, palkitsemista, muutoksen johtamista ja kaikkea muuta järkälemäistä. Aivolihas meinasi revähtää, kun lähdin tyypilliseen tapaani tähän harjoitukseen ilman kunnollista lämmittelyä. Miksi palkitsemismalli tuntuu yhtäkkiä väärältä kun strategia on muuttunut? Miksi Ville ja Kalle, jotka työskentelevät paperilla täsmälleen samassa tehtävässä, ajattelevat roolistaan niin eri tavalla? Miten kasvuyrityksessä yrityskulttuuri muuttaa muotoaan ja miksi?

Systeemiajattelu ja systeemien kuvaaminen ei vaadi akateemisia opintoja aihepiiristä, vaikka Esa Saarinen ja kumppanit tekevätkin hyvää työtä opastaessaan opiskelijoita systeemien saloihin. Kun perinteisten organisaatio- ja prosessikaavioiden rinnalla kuvataan näiden väliset suhteet ja vaikutusmekanismit, syntyy systeemikuvaus. Erilaiset rakenteet yrityksessä aiheuttavat käyttäytymistä, joka ilmenee tapahtuvana (yrityksen kannalta positiivisena tai negatiivisena) toimintana ja tuloksina. Rakenteiden ja käyttäytymisen kuvaaminen on olennaista. Lopputulos on kuitenkin vain seurausta systeemistä.

Systeemit ovat monitasoisia ja isojen systeemien kuvaaminen voi olla liian suuri harjoitus yhdelle fläppitaululle. Väittäisin kuitenkin, että systeemikuvausta tärkeämpää on systeemistä saadut oivallukset ja siitä käytävä keskustelu. Kuvaamista ei silti pidä sivuuttaa, koska se on loistava lähtökohta keskustelulle ja eri näkökulmille.

HR voi hyödyntää systeemiajattelua erityisesti muutoksen johtamisessa. Mikä on paljastavampi lähtökohta aloittaa muutoksen tukeminen kuin kuvaamalla muutoksen ympärillä vaikuttavat systeemit? Lisäksi, jos vuosi sitten päivitetty organisaatiokaavio on HR:n pääasiallinen tapa jäsentää yrityksen todellisuutta, olisi syytä laajentaa horisonttia.

Systeemiajattelu liittyy kiinteästi myös lempiaiheeseeni eli coachingiin. Coachin on hyvä aika ajoin oivalluttaa valmennettavaansa hänen systeemeistään. Kaikkihan me toimimme osana erilaisia systeemeitä ja jos niiden olemassaoloa ja vaikutuksia ei koskaan pohdi, voimme helposti joutua systeemiemme orjiksi. ”Aina”, ”ei koskaan”, ”pakko” ja ”asiahan on vain niin, että” puheessa paljastaa systeemin orjan.

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Kristiina Burtsoff

Bilot-Alumni

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!