Kaksi vuotta sitten törmäsin vastustamattomaan kutsuun: “Bilot is looking for digital marketing rock star. The sought-after star is an insightful, digitally savvy multi-talented professional, filling the digital venue with fans, making sure the audience hears and sees us.”
Saamani staran saappaat täyttivät kaikki vaatimukset, jotka olin uudelle työlleni asettanut. Halusin antaa energiani suomalaiselle yritykselle, työskennelle fiksujen tyyppien kanssa, keskittyä puhumisen sijaan tekemiseen.
Jäi vain yksi pieni, kaksikirjaiminen mutta: IT. Loputon uteliaisuuteni ajaa minut nyt maistelemaan uutta toimialaa. Ruoholahden kattojen yllä olen rakentanut markkinoinnin ammattilaiselle tukevan jakkaran ja hyvän stagen. Laitan Bilot-kitarani koteloon marraskuun lopulla. Tulisitko jatkamaan tätä kiertuetta?
Tehtäviä, joista tuntuu haikealta luopua
Vuosi sitten sain johtaa Suomen ensimmäisen CDO-barometrin rakennusta. Sormet jo syyhyävät, jotta voisin käynnistää seuraavan kierroksen edellisen vuoden kiemuroista viisastuneena ja onnistumisista innostuneena. Tämän tehtävän saisit heti hoidettavaksesi.
YouTube-kanavamme, Bilot TV:n kuvaustudiossa on parhaillaan erittäin hyvä, heittäytyvä kuhina. Omien töidensä ohessa talkoisiin on sitoutunut kameramiehiä, studioisäntiä, tekstittäjiä ja pitkä jono haastateltavia. Ehdimmekö saamaan ensimmäiset tarinat jakeluun ennen lähtöäni?
Elokuulle on suunnitteilla suomalaisten, kapinallisten yritysten yhteinen kick off. Hykerryttävän hyviä ideoita ja hyvä verkosto. Tästä voi syntyä jotain ihan uutta.
Mikä jää kesken?
Markkinoinnin automaation superkone on viritetty käyntiin, tärkeimmät integraatiot hoidettu ja ensimmäiset projektin aiheuttamat harmaat hiukset nypitty pois päiväjärjestyksestä. Nyt pitäisi kiivetä seuraavalle portaalle: profiloida asiakkaat ja potentiaaliset sellaiset, varmistaa täsmäviestit, opetella uutta. Kasvaa fiksummaksi. Apuna tässä on kaksi teknistä taituria, jotka säätävät kaiken kuntoon, kunhan tiedät, mitä tahdot.
Käsi pystyyn – kenellä on käytössään täydellinen markkinoinnin ohjauspöytä, dashboard? Bilot elää ja hengittää analytiikkaa. Ehkä juuri siksi tämä suutarin kakara on saanut juosta avojaloin kuukausien ajan. Mutta nyt näkyy vankkaa valoa tunnelin päässä. Käytössäsi saattaa olla heti ensimmäisenä työpäivänä yksi näkymä, josta näet kaikkien kanaviesi tilanteen.
Millaisesta seuraajasta haaveilen?
Paras työelämäni aikana kuulemani neuvo on: “Usein saappaat ovat niin suuret, ettei kukaan niitä täytä kokonaan, vaan jokainen omalla tavallaan. Mikään tavoista ei ole väärä.”
Olisin iloinen, jos kohdatessasi virkkeen: “Avain pointti on, että BLU:ta käyttämällä et saa ensimmäistäkään 7.2:n jälkeen kehitettyä HANA:a vaativaa BW-objektia käyttöösi (advanced DSOs, Composite provider, OpenODS views etc.)” ei päässäsi pyörähtäisi soimaan Stigin IT-mies: “En tarkoitusta tunne noiden rivien /mut tiedän et sä olet puolel hyvien”, vaan huomaamattasi ottaisit näppäimistöstäsi hieman innokkaamman otteen.
Terävä kynäni on kerännyt arvostusta. Sanailen sujuvasti suomeksi, mutta englantini ei svengaa. Teet työsi nopeammin, jos näppäimistösi laulaa kovaa ja korkealta vähintään kahdella kielellä. Pieni puolan kielen sanavarasto keräisi aaltoja.
Olisipa sinulla vimmainen halu rikkoa IT-alan markkinoinnin perinteitä, tahto rikkoa äänivalli. Näissä bootseissa voit kokeilla jotain täysin uutta. Kukaan ei sano: “Ei noin voi tehdä.” Saisitpa jonkun edes ajattelemaan näin, kohottamaan kulmakarvaansa.
Ja nyt – palaa kohtaan ‘Saappaat’. Sinun ei tarvitse olla mitään edellä mainittua. Voit valloittaa stagen viiltävällä analyyttisyydelläsi, jonka avulla teet vähän, mutta vain oikeita asioita. Ehkä osaat tuottaa hurmoshenkisiä tapahtumia tai ehkä SEM&SEO-osaamisesi karistaa kilpailijat kannoilta.
Millaisen työyhteisöön pääsisit?
Ensimmäiset viikot painoin sinnikkäästi sync-nappia. Vihdoin opin: iltaisin ja viikonloppuisin lähetetään sähköposteja vain erikoistilanteissa. Vapaa-aikaa kunnioitetaan.
Työyhteisö koostuu ihmisistä, rehellisistä, persoonallisista, suora- ja selkokielisistä, kilteistä ihmisistä. Kertaakaan en ole törmännyt politikointiin, kateuteen tai selkään puukotukseen. Suurin vaara piilee vanhassa keittiössä. Siellä keksilaatikko on aina herkkuja täynnä. Keksilaatikon vaaroja voi torjua päivittäisillä porrastreeneillä – kahdeksanteen kerrokseen on monta porrasta.
Viimeinen työpäiväni Bilotilla lähestyy vauhdilla. Haethan pian – virallisen ilmoituksen löydät täältä.
Mietityttääkö joku? Kysy toki! Vastaan terhi.jaakkola (at) bilot.fi -osoitteeseen lähetettyihin kysymyksiin niin kauan, kun laatikko on olemassa.
Tämä samainen kirjoitus on julkaistu aikaisemmin LinkedIn:ssä.
