15.11.2016

Mistä puhuttiin SAP Discover Simple -tapahtumassa?

Olimme mukana SAP Discover Simple -tapahtumassa isännöimässä Digitaalinen asiakaskokemus -osuutta. SAP:n Live Business on visio saumattomasta digitaalisesta liiketoiminnasta, missä organisaation on mahdollista vaistota, reagoida, oppia, sopeutua ja ennustaa – toimia yksinkertaisesti.

Haastattelussamme Mika Tanner tapahtuman jälkeisissä tunnelmissa.

Mika Tanner: "Asiakas on aina muodissa."


Kohtasit tapahtumassa monia tuttuja sekä uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Mikä oli päivän yleisin puheenaihe?

Aika paljon vietetään vielä aikaa kädet ERP-savessa. Usko tai älä, mutta paljon on jo alulla digikartallakin. Joillakin toimialoilla esimerkiksi Big Data, IoT, botit ja muut uudemmat teknologiat ovat jo arkipäivää – toisilla samat aiheet ovat vasta ’roadmapillä’. Oli hienoa huomata, että itseäni eniten inspiroivat teemat tuntuivat olevan myös vieraidemme mielestä kiinnostavia ja herättäviä.

Toimme lavalle kolme digitaalisen muutoksen tekijää, jotka työskentelevät hyvin erilaisilla toimialoilla. Kolme vierastamme kertoivat haasteistaan. Mikä yhdisti? Mikä erotti?
Asiakasfokus yhdisti ja se, että asiakkaiden houkuttelemiseksi ja sitouttamiseksi pitää tehdä yhä enemmän työtä. Digitalisaatio tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta ei tule ikinä korvaamaan ’lähikontaktia’. Datasta ei olla saatu vielä kaikkea irti. Sillä rintamalla riittää vielä paljon töitä.

Henkka Hyppönen herätteli yleisöä huolella. Mitkä Henkan ajatuksista poimit mukaasi? Tulevaisuuden johtaja on designer. Miten aiot kehittää itseäsi tänään?
Paska idea ja nerokas idea tuntuvat alussa samalta. Bohemian Rhapsody -testi.* Tulevaisuuden ennustamisessa ei voi käyttää menneisyyttä ja totuttuja paradigmoja hyväkseen. Kaikki voi muuttua. Ja varmasti muuttuukin. Muutos tulee olemaan nopeampaa ja rajumpaa kuin osaamme kuvitella.

Lue myös Storify-koosteemme päivän parhaista paloista:

Mistä puhuttiin SAP Discover Simple -tapahtumassa?

*Tarinan mukaan sekä EMI että Elton John tyrmäsivät kyseisen kappaleen. Sitkeys palkittiin ja kappale nousi heti julkaisun jälkeen listojen kärkeen. Kysy itseltäsi, ennen kuin tuomitset uuden idean: Menisikö Bohemian Rhapsody läpi organisaatiossamme? Onko käsissä juuri nyt uusi Bohemian Rhapsody -tarinan palat omaava idea?

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

News Team

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!