Olemme tuotteistaneet palvelujamme jo usean vuoden ajan. Tapamme tuotteistaa on palvelualuekohtaista ja tempoltaan ja syvyydeltään omistajansa näköistä – osa palveluistamme on kehittynyt tuotteeksi ajan ja kokemuksen myötä. Väitän, että asiakkaidemme ostopäätöksiin vaikuttaa merkittävästi osaamisemme konkretisoida ja yksinkertaistaa tarjontaamme. Toisaalta minun eli myyjän tapa hahmottaa tarjonnassa olevia palveluita ja tuotteita on nopeaa ja hyvin yksioikoista – se mitä en ymmärrä tai muuten pysty konkretisoimaan ei päädy asiakkaillemme proaktiivisesti tarjottavien palvelujen piiriin.
Hyödynsimme pari viikkoa sitten ulkopuolista ammattilaista uuden palvelun myynnillisessä tuotteistamisessa. Yhden viikon aikana rajattiin, kuvattiin, nimettiin ja hinnoiteltiin tuote sekä tuotettiin myyntimateriaali. Totuuden nimissä on selvennettävä, että suuren osan raasta työstä teki apunamme ollut konsultti ja siitä huolimatta tunteiden kirjo tuon viikon aikana oli laaja – innostuksesta, hämmennyksen ja epätoivon kautta ihmetykseen ja epäuskoon siitä, että voiko tämä aikuisten oikeasti olla myytävä tuote.
Kokemuksena tuo viikon aikainen työskentely oli vauhdiltaan päätä huimaavaa ja investoinniltaan juuri oikean kokoista tämän päivän yritysmaailman tempoon. Meillä ei ole enää mahdollisuutta eikä edes aikaa tehdä täydellisiä tuotteita, ensin tuotteen ensimmäinen versio testataan muutaman avainasiakkaan kanssa ja lopullinen tuoteistaminen on yhteistyötä palvelun asiantuntijan, myyjän ja asiakkaan kesken. Tuotteistamisella tuotteen tarina ja sisältö tehdään niin konkreettiseksi ja yksinkertaiseksi, että sen hahmottaminen on nopeaa ja sitä myöten ostaminen helppoa.
Uudella tavalla tuotteistamamme SmartChannel Kickstart koeponnistetaan muutaman asiakkaamme kanssa lähiviikkojen aikana, jonka jälkeen tiedämme miten ensimmäinen versio onnistui ja miten matka jatkuu eteenpäin tämän tuotteen kanssa. Kiinnostus samanlaiseen räväkkään tuotteistamiseen on vallannut Bilotin ja jonossa on jo useita muita palveluja, jotka aiomme viedä samalla prosessilla lävitse. Jos kiinnostuksesi heräsi ja haluat kuulla lisää SmartChannel Kickstartista, ota yhteyttä.
