Haluan kompata Jannen ansiokasta artikkelia siitä, kuinka pilvestä puhuttaessa tarkoitetaan edelleen varsin usein joltakin globaalilta toimijalta vuokrattavia virtuaalikoneita, joilla laajennetaan yrityksen olemassa olevaa infrastruktuuria. Järkevää tietyissä skenaarioissa tämäkin, mutta itse en ole koskaan pitänyt IaaS-palveluja todellisina pilvipalveluina. Toki infraa kun ostaa palveluna, pääsee eroon monista laitetason ongelmista ja käyttöjärjestelmään liittyvistä säädöistä, mutta edelleen täytyy itse asentaa palvelimille haluamansa sovellukset ja tehdä tarvittavat konfiguraatiot verkkotason topologioista puhumattakaan.
Sovelluskehittäjän näkökulmasta IaaS ei tuo juuri mitään uutta. Päinvastoin, se saattaa jopa hankaloittaa asioita, sillä siinä missä ennen kehitysympäristön saattoi tilata oman yrityksensä IT-palvelulta, ohjataan poloinen devaaja nyt esimerkiksi Azureen Microsoftin pakeille hankkimaan ja konfiguroimaan ympäristönsä itse.
Olisi huisin hienoa, jos kehittäjän tarvitsemat sovellusalustat saisi jostakin palveluna, eikä mitään erillisiä asennuksia tarvittaisi. Kuinkakohan monta kertaa itsekin olen asennellut SQL Serverin, SharePointin, MongoDB:n, Rediksen tai konfiguroinut palvelimelle esimerkiksi AD:n tai IIS-palvelut? Ja näitä on tietenkin täytynyt aika-ajoin myös päivitellä. Ja sitten kehitystiimiin tulee se seuraava devaaja, joka tarvitsee oman ympäristönsä, ja pahimmillaan saman rumban saa tehdä taas uudestaan…
No mutta – ne sovellusalustathan SAA palveluna pilvestä!
Azuren PaaS-palvelut kattavat kaikki tyypillisen sovelluksen tarpeet niin sovellusarkkitehtuurin näkökulmasta kuin luotettavana ajoympäristönäkin. Minuuteissa saat luotua itsellesi sovellusalustan ilman ainuttakaan asennustoimenpidettä. Helppoudesta huolimatta alusta kuitenkin tarjoaa käytettäväksesi kaiken tarpeellisen tietokannasta blobitiedon tallennukseen ja kuormantasauksesta hajautettuun välimuistiin. Kaikki pöytään tarjoiltuna ilman, että sinun tarvitsee itse käydä keittiön puolella.
Olen todella vaikuttunut siitä PaaS-palveluiden kirjosta, jota Microsoft tänä päivänä Azuren kautta tarjoilee. Niitä on niin paljon, ettei kaikkia kannata nyt lähteä esittelemään. Tässä muutamia oleellisimpia. Näitä todennäköisesti ihan ensimmäiseksi tarvitset, kun lähdet rakentamaan sovellusta Azuren PaaS-palveluita hyödyntäen:
Web Apps – IIS palveluna. Voit itse säädellä kuinka monella rinnakkaisella palvelimella sovelluksesi pyörii. Voit myös määritellä erilaisia sääntöjä, joiden mukaan palvelimia lisätään – Microsoft hoitaa kuormantasauksen.
SQL Database – Relaatiokanta palveluna. Sinun ei tarvitse huolehtia kannan varmistuksista tai levytilan riittävyydestä. Riittää, kun suunnittelet kantaskeeman ja annat palaa!
DocumentDB – Suorituskykyinen ja skaalautuva NoSQL-kanta, palveluna. Voit tallentaa minkälaisia JSON-objekteja tahansa ja kohdistaa niihin erilaisia kyselyitä attributtitasolla.
Redis Cache – Hajautettu välimuisti palveluna. Hyvin todennäköistä on, että tarvitset hajautetun välimuistin käyttöösi heti, kun verkkopalvelusi pyörii useammalla eri palvelimella. Tällöin nopea Redis Cache on oiva ratkaisu, eikä kaikkea tarvitse säilyttää esimerkiksi nopeudeltaan selkeästi hitaammassa SQL-kannassa.
Azure Storage – Terakaupalla levytilaa palveluna. Jos sovelluksesi esimerkiksi säilöö ja jakelee videoita, tarvitset datasäilön, josta ei varmasti levytila lopu kesken. (Psst, kannattaa tällöin myös tsekata CDN ja Media Services…)
Search – Haku palveluna. Saat sovellukseesi helposti käyttöön monipuoliset hakuominaisuudet ilman, että sinun täytyy itse lähteä virittelemään hakualgoritmeja tai edes indeksoimaan haettavaa sisältöä.
Hybrid Connections – Sovelluskohtainen VPN-ratkaisu palveluna. Vaikka tämä onkin pikemmin IaaS kuin PaaS, halusin sen kuitenkin nostaa esiin tässä, koska Hybrid Connections tarjoaa helpon tavan mahdollistaa liikenne Azure-sovelluksen ja on-premise -palvelun välillä.
Edellä oli vain raapaisu Azuren tarjoamista palveluista. Kun näiden päälle lisätään vielä kehityksenaikaisen tuen palvelut, erilaiset monitorointipalvelut, data-analytiikan palvelut, tietoturvaan liittyvät palvelut ja ties vaikka mitkä muut, on selvää, että moderni yritys ei voi ohittaa Azurea sovellusten kehitys- ja ajoalustana. Sovelluskehityksestä ja tuotantokäytöstä tulee yksinkertaisesti nopeampaa, ketterämpää ja riskittömämpää.
Me Bilotilla olemme ihan pilvessä ja voimme suositella juuri sinun tarpeisiisi soveltuvan arkkitehtuurin – oli se sitten pilvi, on-premise tai hybridi.
Haluatko kuulla lisää?
13.10.2016 pääset kuulemaan ja tapaamaan asiantuntijoitamme Integroi oikein BizTalkilla ja Azurella -aamiaistilaisuudessa. Ilmoittaudu jo tänään.
