22.10.2013

Olethan jo kuullut meidän bändistä?

The Insultantsit soittaa perjantaina Firmarockin finaalissa 2013. Tiedätkö miksi meidän bändi voittaa?

Vietin viime viikolla aikaa bändin kanssa, kuvasimme Firmarockin tv-taltiointiin videota sekä toimistolla että treenikämpällä. Pääsin elämään hetken bändiläisen elämää. Miten se elämä sitten eroaa meidän muiden kuolevaisten elämästä, siitä otin selvää.

Bändiläinenhän istuu ergonomisesti yhtä kyyryssä kuin muutkin konsultit, naputtaa päivät pitkät näppäimistöään ja tuijottaa näyttöään. Mikä siinä sitten on, mikä erottaa hänet muista konsulteista, ovatko hänen sormensa näppärämmät kaikesta instrumentin harjoittamisesta, tamppaako hänen jalkansa samaan rytmiin näppäimistön kanssa tai nähdäänkö hänen korvillaan useammin kuulokkeet.

Heissä ei ole mitään huomattavan erilaista, mutta silti heissä on sitä jotain, jotain mikä saa meidät muut lähtemään kerta toisensa jälkeen Apollo Live Clubille, pukemaan valkoiset ”univormumme” päällemme, opettelemaan biisien sanoja ja nykyään jopa koreografioita, ja sinä hetkenä kun olemme lavan edessä, meidän bändin soittaessa, olemme valmiita fanittamaan.

Kun istuin viime viikolla treenikämpän likaisella sohvalla, kuunnellen rytmitajuttomalla sielullani bändin harjoituksia, elin hetken jokaisen fanin unelmaa, siinä he olivat, jokainen aivan tavallinen konsultti, mutta minun silmissäni he olivat lähes kuolemattomia.

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Päivi Iisakka

Bilot Alumni

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!