07.04.2014

Mistä on parhaat työpaikat tehty?

Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Työpaikkailmoituksia lukiessa tulee mieleen vanha englantilainen kansanruno. Liikaa kuorrutettu kuvaus ei kerro hakijalle mitään minkä perusteella tehdä valintaa, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Toisaalta liian tavanomainen teksti on vain latistava. Oman yrityskulttuurin ja työyhteisön kuvaaminen ei ole helppoa.

Parhaat talentit hakevat työyhteisöä, joka on kuin he: rohkea ja aina valmis laittamaan itsensä likoon. Elämme Bilotilla voimakasta kehittymisen ja kehittämisen aikaa nyt kun henkilöstömäärämme on 110 plus. Kolme sisäisten järjestelmiemme kehitysprojektia yhtenä keväänä voi olla liikaa, mutta haluamme panna asioita kuntoon sitä mukaa kuin suinkin kykenemme. Valloitamme uusia osaamisalueita jatkuvasti. Ajoittainen epämukavuusalueella käyminen siirtää henkisiä rajojamme etäämmälle.

Raskas työ vaatii vastaavat huvit. Bilotin työyhteisön Vuoden Tapahtuma ei tietenkään ole pikkujoulut vaan The Kevätretki. Lähdemme jälleen toukokuussa koko porukalla seikkailulle, jonka määränpäätä ja sisältöä ei tiedä kuin vuosittain vaihtuva järjestelytoimikunta. Toimistolta lähdetään perjantaiaamuna ja paluu, hieman ryytyneinä mutta onnellisina, samaan paikkaan on lauantai-iltana. Retki on kuin turnaus, joka kasvattaa meistä joka vuosi uudelleen joukkueen.

Hauskanpitoa ja tapahtumia kevätretkillä riittää, joskus mukaan tarttuu myös matkamuistoja, joista kehitellään uusia tarinoita vaikka firman sisäiseen joulukalenteriin. Yksi työhyvinvoinnin tärkeimpiä mittareita onkin leikillisyys. Bilotilla huumori ja leikillisyys on hyvässä tasapainossa kilpailuhenkisyyden kanssa. Emme pidä häviämisestä, mikä tarkoittaa myös sitä, että kauppojen voittamisen lisäksi haluamme voittaa asiakkaidemme luottamuksen ja tehdä työmme parhaiten.

Haemme jatkuvasti uusia bilotteja joukkueeseemme. Jos haluat ehtiä mukaan kevätretkelle, pidä kiirettä ja lähetä hakemuksesi meille rekry@bilot.fi.

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Kristiina Burtsoff

Bilot-Alumni

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!