Harmikseni itse jouduin jättämään Bilotin pikkujoulut tänä vuonna väliin, mutta ihana kollegani Katariina Mäkelä lupautui kirjoittamaan teille illan kulusta..
Perjantaina työntäyteisen viikon päätteeksi oli aika kaivaa kukkapaidat ja kaislahameet komeron perukoilta, sillä Bilot jätti talvisen maiseman taakseen ja juhli pikkujoulujaan Havaiji-teemalla. Pikkujoulutoimikunta oli varannut talven pakopaikaksemme Poliisien kesäkodin Lauttasaaressa, ja paratiisitunnelmaan pääsimmekin saman tien kun leit ripustettiin kaulaan ja tervetulodrinkit ojennettiin käteen. Pian iloinen puheensorina täytti Poliisien kesäkodin, ja nauru räjähti ilmoille viimeistään silloin, kun Bilotin oma pikkujoulubändi esitti omat versionsa muutamasta joululaulusta sekä itse sanoittamansa kunnianosoituksen Bilotin omalle Ismo Piispalle. Ruoka maistui erinomaiselta, juustokakkua piti hakea vielä toinenkin kerta lisää. Kun coverbändi Stop the Press nousi lavalle, bilottien lisäksi tanssilattialla riehui myös iso puhallettava palmu, joka nähtiin loppuillasta myös Namun tanssilattialla, jonne juhlat puolenyön jälkeen siirtyivät . Valitettavasti puhallettavalle kaktukselle ei käynyt yhtä hyvin, sille kun ei suotu sisäänpääsyä baariin.
Nyt työpöydän ääressä voi hymy huulilla muistella vauhdikkaita pikkujouluja, ja tunnelmaan pääsyä auttaa tarvittaessa yhdeksän kurtistunutta leitä, jotka muistuttavat kotona viime perjantaista. Kiitokset erittäin onnistuneista pikkujouluista pikkujoulutoimikunnalle, joka tällä kertaa koostui meidän hiljattain aloittaneista työntekijöistä!
-Katariina
