Miksi et peukuta tätä postausta? -tekstissäni pohdin, miksi työhön liittyvät julkaisut keräävät kovin vähän peukkuja verrattuna vapaa-ajan tarinoihin. Facebook-kanavallamme eräs kommentoi: ”… kuvittelisin, että ammatillisen sisällön jakamisessa/tykkäämisessä ollaan vieläkin tarkempia (kuin viihdesisällön jakamisessa), sillä mietityttää, onkohan tämä artikkeli nyt oikeasti hyvä vai pitävätkö muut ihan pöljänä, jos jakaa vääränlaista sisältöä.”
Pöljyys jäi pyörimään päähäni. Mietin, miksi on vaikea olla pöljä työasioiden äärellä ja mitä ilmeisimmin helppoa olla pöljä vapaa-ajalla? Miksi työhousut jalassa ei voi myöntää ettei osaa kaikkea? Voisiko asia olla päinvastoin? Töissä joutuu omaksumaan uusia asioita toisinaan kohtuuttomaankin tahtiin. Kaikkeen ei ehdi itse perehtymään. Miksi ei voisi myöntää olevansa suuren osan ajasta pöljä ja aika pihalla?
Parhaat keskustelut käydään sunnuntaisin
Työhyvinvointiverkosto Work Goes Happy lienee taho, joka tietää jotain pöljyyden vaikutuksesta työelämään. Verkoston työelämäniloa edistävän ja yllättävän keskustelevan Twitter-tilin ylläpitäjäksi paljastuu Jyri Kansikas.
Jyri innostuu kommentoimaan aihetta:“Hyviä pöljiä on aivan liian vähän. Heittäytyminen johtaa aina värikkäämpiin ja monipuolisempiin keskusteluihin. Twitter-tilillä olen huomannut, että herkullisimmat keskustelut käydään sunnuntaiaamuisin. Silloin ei olla työhaalarit päällä ja uskalletaan olla himmailematta omien ajatusten kanssa.
Pöljyyden pelko on somea suurempi ongelma työelämässä.”
Asiantuntijuus tappaa 2020-luvulla
Kysyin neuvoja suosikkitunnegurultani Camilla Tuomiselta. Camilla vastaa salamannopeasti: “Suomea vaivaa tauti nimeltä Asiantuntija. Olen kuullut kymmeniltä ihmisiltä siitä, kuinka Suomi on liian asiantuntijalähtöinen. Pitäisi aina olla vähintään tohtori ollakseen uskottava kommentoimaan asioita. Se rajoittaa usein liikaa, kategorisoi ja estää juuri pöljyyttä eli heittäytymistä epävarmuuteen.
Heittäytyminen epävarmuuteen on välttämättömyys, jos haluamme selvitä 2020-luvulla. Tietotaito ei tule riittämään, sillä kone luettelee listasi sekunneissa tuplateholla ja tuhat kertaa kattavammin. Se, mitä jää on tavallaan tuo pöljyys – kyky yhdistellä outoja asioita, kuunnella pieniä hiljaisia signaaleja ja sanoa ääneen jotain, mikä on ihan keskeneräistä.
Vain näin pääsemme aidosti uusien asioiden äärelle. Haavoittuvaksi pöljäksi heittäytyen yksilö voi päästä käsiksi ihaniin tunteisiin: innostukseen, wow:hun ja flow:hun. Pitää uskaltaa sanoa se, mitä oikeasti ajattelee ilman, että miettii, mikä on oikein tai viisasta.”
Keisarin uudet vaatteet
Pöljyyden pohdinta seuraa mukanani kesäiltaan. Vaivaan aiheella muutamaa työelämän konkaria. Kuulen tarinan, jossa johdon paikalle kutsuma konsultti saa tirehtöröidä päivää piinaavan pitkälle. Katseet harhailevat kattolistoissa, sähköposteja hoidellaan vaivihkaa, konsultti saa jatkaa monologiaan keskeytyksettä. Ilmassa on kahvinkatkua ja myötähäpeää, kunnes joku rohkaistuu: “Voisimmeko lopettaa tähän? Hukkaamme kaikki aikaamme.”
Asuvatko rohkeus ja pöljyys samoissa housuissa?
Pöljäpäivä
Kun seuraavan kerran emmit peukun äärellä, heitäpä reippaan reteä peukku pohtimatta, mitä muut miettivät! Kommentoi! Jaa sensuroimaton ja keskeneräinen ajatuksesi avoimesti kaikkien jakoon. Voit joutua myönteisen spiraalin vietäväksi.
Ystävä kertoi hyvin poikkeuksellisesti rakentamastaan työpäivästä, jonka aikana hän päätyi paljastamaan paloja aidosta itsestään uusille työkavereilleen.
Kysyin: “No mitä siitä seurasi?”
Hän: “Pelkkää hyvää.”
Camilla Tuomisen linkkivinkit:
- Ed Catmull, Cretivity Inc. “Kirja kertoo juuri tuosta pöljyydestä ja kuinka se on kaiken luovuuden välttämätön kehto. Ja kuinka sitä pitää suojella.”
- LinkedIn Pulse-artikkeli: Milloin tälläisestä viisaudesta tulee trendikästä työpaikoilla?
- YouTube-taltiointi: Tunneäly menestystekijänä työelämässä
