05.12.2014

Miksi myyjän tapaaminen kannatti (KMT 3/3)?

Alter aloitti toissapäivänä keskustelun myyjän tapaamisesta ja sen kannattavuudesta. Eilen tämä eteni Kifito Oy:n tuotantojohtajan Martti Laineman haastatteluun, jossa päästiin mielenkiintoiseen kohtaan.

Sait kehityshankkeitasi budjettiin, onneksi olkoon. Myyjän tapaaminen siis kannatti?

Sain kyllä, kiitos. Suurin hyöty ei kuitenkaan sinällään ollut tuossa.

Jaa, niinkö? Avaatko hieman sitten, että missä?

Kyllä. Alun perin, kun tapasimme minulla ei ollut kovin hyvää näkemystä siitä mitä Bilot voi minulle tarjota. Minulla oli mielessäni omat tiedostetut tarpeeni, joihin hain ratkaisua. Ensimmäisen tapaamisen perusteella sain jo jonkinlaisen käsityksen siitä mitä teidän ”commerce-driven portfolio” oikein tarkoittaa, mutta sitä seuranneet keskustelut avasivat silmäni. Havahduimme huomaamaan, että meillä oli mahdollisuus – oikeastaan tiedostamaton tarve, jopa pakko – muuttaa toimintaamme, aina logistiikasta valmistuksen ja hinnoittelun kautta myyntiin.

Tapaaminen johti tavallaan Pandoran lippaan avaamiseen, jonka seurauksena me tulemme kykenemään parempaan liiketoimintaan. Tulemme tuntemaan omiin tuotteisiimme ja asiakkaisiimme liittyvän kannattavuuden paremmin, tarjoamaan parempaa tietoa tuotteistamme asiakkaillemme, tavoittamaan heidät paremmin eri kanavissa ja ylipäätään huolehtimaan heistä paremmin. Tämän väistämättömänä seurauksena asemamme markkinoilla paranee.

Odotukset ovat odottavat ja erittäin korkealla. Vuodesta 2015 tulee erittäin mielenkiintoinen.

No sitä se toivottavasti tulee olemaan. Kiitokset tästä ja ajastasi. Hyvää itsenäisyyspäivää.

Kiitos sitä samaa.

Ja niin, Karo. Minua ei haittaisi yhtään, vaikket kävisikään tapaamassa asiakkaitasi. Ainakaan meidän kilpailijoitamme.

Tapaamisen seuraukset

Kifito Oy:n toimintasuunnitelma vuodelle 2015 sisältää aikajaksolle 2015-2017 jaksottuvan liiketoiminnan kehitysohjelman, joka sisältää joukon projekteja:

Aika näyttää mitkä näistä johtaa yhteiseen tekemiseen Bilotin kanssa. Alterin salkussa ne ovat jo.


 

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Karo Alter

Post-moderni wannabe-runoilija

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!