Vastaus on: Pyöräilevä bilotti. Tänä vuonna 29 bilottia nousi pyöriensä selkään ja ilmoittautui mukaan pyöräilykilometria mittaavaan Kilometrikisaan. Innostus tähän kilometrien keräilyyn alkoi jo viime vuonna, jolloin joukkiomme keräsi 1.5.-30.9. välisenä aikana 14 515 km. Tänä vuonna pyöräileviä bilotteja oli jo enemmän ja pääsimme 19 559 km huimaan lukuun pyöräilyajan ollessa hieman edellisvuotta lyhyempi. Pyörällä ajo säästi bensaa tänä vuonna 1 369 litraa.
”Pyöräilyintoilijana askertelin toimistomme seinälle maailmankartan, johon on viikoittain merkitty pyöräiltyjen kilometrien mukaan edistymistämme. Reitti vei ensin Euroonpan halki ja sitten Gibraltarinsalmen kautta Afrikan ympäri. Jokaisen pyöräilty kilometri oli tärkeä, jokainen kauppareissu laskettiin.
On ollut ihanaa huomata, kuinka monelle on syttynyt pyöräilyn kipinä Kilometrikisan myötä. Kilometrejä tärkeämpiä ovatkin olleet ne ihastuneet huokaisut, kun joku on ensimmäistä kertaa pyöräillyt koko matkan töihin tai yhteiset pyöräretket eväineen,” kertoo Kilometrikisaa Bilotilla koordinoinut Katariina.
Katariina intoutui Helsingin Sanomien Nyt-liitteen julkaisemasta (14.6.3013) leikkimielistä pyöräilijätyyppien jaottelusta kärjistämään myös Bilotin omat pyöräilijät kolmeen eri kategoriaan:
Fiilistelevä hyötypyöräilijä
Hyötypyöräilijän näet rullaamassa aamuisin kohti Ruoholahden toimistoa, ja iltapäivisin pyörän voi bongata kaupungilta. Hyötypyöräilijän mielestä pyörä on kaikkein paras tapa liikkua; happi virtaa keuhkoihin, veri kiertää ja maisemia tulee katsottua ihan eri lailla kuin autosta tai bussista. Parhaat hetket hyötypyöräilijälle on, kun aamuauringossa kiitää pääkaupungissamme aamu-usvan vielä leijaillessa meren yllä.
Salamannopea kuntopyöräilijä
Tämän pyöräilijätyypin tunnistat asiaan kuuluvista pyöräilytrikoista tai rusketuksen maksivoivista shortseista. Kuntopyöräilijä ei pieniä kilometrimääriä keräile. Jos hän nousee pyörän selkään, kilometrejä saattaa helposti kerääntyä samalla reissulla sata. Älä siis hätkähdä, jos ohitsesi pyyhkäisee tornado, se oli luultavasti vain Bilotin kuntopyöräilijä. Parhaat hetket kuntopyöräilijälle on, kun Kilometrikisassa kiilaa jälleen yhden kanssapyöräilijän ohi.
Leppoisa kioskipyöräilijä
Leppoisimmat pyöräilijät löytyvät tästä sarjasta. Nämä pyöräilijät eivät turhaan stressaa kilometreistään. Jos aurinko paistaa ja asfaltti polttaa jalkojen alla, on ihan mukavaa kaivaa pyörä varastosta, ja lähteä vaikka lähikioskille jäätelöostoksille. Parhaat hetket kioskipyöräilijälle ovatkin leppoisat pyöräretket, kun mukaan on varattu viltti, ruhtinaallisesti aikaa ja kunnon eväät.
Mihin pyöräilijäryhmään sinä kuulut?
