04.12.2014

Mikä johti tapaamiseen (KMT 2/3)?

Alter kuvasi eilisessä kirjoituksessaan lyhyesti yleisen esimerkin yrityksen vuosisuunnittelusta ja sitoi sen yhteen asiakasesimerkkiin, jonka tiimoilta hän lupasi kysyä Kifito Oy:n tuotantojohtajalta Martti Lainemalta: ”Kannattaako myyjää tavata?

No kyllä. Ja ei. Ei niitä kaikkia ole aikaa tavata ja valitettavan monet niistä, joita tapaan osoittautuvat lopulta turhiksi. Aina ei voi onnistua, mutta oikea myyjä kannattaa ehdottomasti tavata.

“Oikea myyjä kannattaa ehdottomasti tavata.”

Hyvä, kerrotko lisää?

Sinä vähän kalastelet nyt, mutta kyllä – sinut kannatti tavata. Joskaan en olisi etukäteen arvannut miksi. Tapasimme muistaakseni ensi alkuun ohimennen jonkin tapahtuman yhteydessä, esittäydyimme lyhyesti ja vaihdoimme yhteystietoja. Tapaamisessa jäi positiivinen mielikuva. Kävin teidän www-sivuillannekin itse asiassa sen jälkeen ja katsoin hieman tarkemmin mistä Bilotissa on kyse. En kuitenkaan ole mikään teknologia-asiantuntija, joten monet sielläkin esillä olleet asiat jäivät vähän – hmmm… Kaukaisiksi?

Otin sinuun yhteyttä kesälomien alla ja suostuit tapaamaan?

Kyllä. Ehkä minussa oli herännyt yleisesti mielenkiinto teidän tekemistä kohtaan ja halusin kuulla lisää. Halusin varmistaa, että ymmärrän missä voisitte mahdollisesti auttaa meitä ja missä ette.

Tapaaminen sovittiin ennen juhannusta ja istuimme alas lomien jälkeen. Mikä vaikutus tällä ajoituksella oli?

No, kalenterit tietysti aina täyttyvät ja sikäli oli hyvä saada tapaaminen sovittua valmiiksi odottamaan lomaltapaluuta. Tosin osoittautui myös kriittiseksi, että se oli kuitenkin heti ajoissa lähdettäessä syksyyn, koska istuimme alas vielä useamman kerran. Painetta aikataulun suhteen loi tietysti oman toiminnan suunnittelumme kehys, joka tähtäsi budjetin hyväksyntään ajoissa. Itselläni oli suunnitelmissa useampikin kehityshanke, joita varten tarvitsin näkemystä siihen tarvittavaan budjettiin. Tässä bilottilaiset olivat oiva apu.

Sait bilotin asiantuntijoilta apua budjetin laatimiseen? Et kuitenkaan vielä tilannut projektia?

Heh. Kyllä ja en. Myönnettävä on, että Bilotin avustamana sain osaan hankkeistani sekä sisällöllisesti laadukkaamman suunnitelman että paremman arvion budjetista, kuin mihin olisin itsenäisesti pystynyt. Olimme tuossa vaiheessa vasta laatimassa ehdotusta kehityksestä. Osittain kiitos kyllä Bilotin sain osan kehityshankkeistani budjettiin ja niitä aletaan edistämään Q1 aikana. Varsinaisten projektien osalta järjestetään tietysti normaalit kilpailutukset, kun sen aika tulee. Bilot saa puolestani käyttää kaikkea sitä tietoaan, jota on aiemmin tekemänsä myyntityön puitteissa saanut ja pyrkiä sitä kautta voittamaan tarjouskilpailut. Päätökset toimittajista tehdään kuitenkin vasta siinä vaiheessa.

Sait kehityshankkeitasi budjettiin, onneksi olkoon. Myyjän tapaaminen siis kannatti?

Sain kyllä, kiitos. Suurin hyöty ei kuitenkaan sinällään ollut tuossa.

Keskustelu jatkuu huomenna tämän sarjan viimeisessä osassa ”Miksi myyjän tapaaminen kannatti?”.

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Karo Alter

Post-moderni wannabe-runoilija

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!