24.06.2014

Kaivon pohjalta kehityksen kärkeen

Lueskelin sadepäivän ratoksi Wikipediaa ja törmäsin artikkeliin porraskaivoista, käytännössä valtavista maahan kaivetuista porrastetuista kuopista, joiden pohjalta voi ammentaa pohjavettä ämpäriin, leiliin tai suoraan nassuun mielin määrin. Nämä uskomattomat insinööritaidonnäytteet kertovat janoisen ihmisen sinnikkyydestä ja puhtaasta tarpeesta turvata veden saanti ihmisten, eläinten ja peltojen käyttöön myös kuivina aikoina.

Kun ajattelen fyysistä työtä joka vaaditaan veden saamiseksi maasta, jokaista porrasta jonka kantajan on sangot käsissään noustava ja kaikkea ämpäreistä läikkynyttä nestettä, en voi välttää ajatusten kääntymistä perinteisiin tietovarastoihin.  Pohjalla on transaktiojärjestelmä, jonka dataa viedään ämpäritolkulla porras kerrallaan toisiin tauluihin ja summakuutioihin ja sitten raporteille tai minne lie.  Matkalla puolet tavarasta on läikkynyt alemmille portaille. Jos haluaa lisää tietoa, on kipaistava portaat alas. Nykyaikana tämä kuulostaa täysin älyttömältä toiminnalta, koska tiedon lähteeltä ei tarvitse poistua loputtomaan portaikkoon. SAP HANA on parhaimmillaan pohjavesi, leili, kantajat, putket, pumput, hiilihapotuslaite, makuaine, jäät, pilli ja kuuma kesäpäivä samassa paketissa.

SAP HANA:n päälle voi rakentaa sen tietovaraston jos niin haluaa tai tehdä siitä SAP:n liiketoimintasovellusten turbomoottorin. Se pyörittää itsetehtyjä sovelluksia, ennusteita, analytiikkaa ja logistiikkaa. Siinä on out sekä in, se on fiksu vekotin. Monipuolisuus, oikein hyödynnettynä, tarkoittaa sitä, että keskittämällä toimintoja HANA-alustaan voidaan konesalista eliminoida purkki toisensa perään ja sammutella valoja sieltä porraskaivon portailta. Tällä tavoin säästyy selvää rahaa, tuoreen Forresterin tutkimuksen mukaan jopa 70% sovelluskuluista ja 20% kehityksestä ja hallinnoinnista.

Muutama viikko sitten SAP julkisti tuoreimman SAP HANA:n päivityksensä, seuraavassa blogissa pyrin pureskelemaan tärkeimmät muutokset ja uutuudet auki.

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Antti Lyytikäinen

Consultant & Solution owner, Analytics

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!