IoT:n, AI:n ja datan symbioosi

16.10.2020

IoT:n, AI:n ja datan symbioosi

IoT:n, datan sekä tekoälyn myötä digitaalisen ja fyysisen maailman välinen kuilu on kaventunut.
Tästä on seurannut yrityksille ennenäkemättömiä mahdollisuuksia.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi:

Sounds good, ainakin meidän mielestä.

Herätä data eloon!

Löydä datasta mahdollisuuksia, joita et ole vielä osannut kuvitellakaan!
Vai mitä sanot seuraavista?

Internet Of Cows

Eläintiloilla syntyy valtavasti dataa mm. lypsyroboteista ja ruokavaaoista. Tätä dataa kerättiin talteen ja muutettiin koneoppimisen avulla informaatiotuotteeksi, joka kertoo mm. lehmän tuottoennusteen.
Tuottoennusteen lisäksi datapalvelu auttaa lehmätilallista antamaan lehmälle oikeaa ravintoa oikea-aikaisesti.

Lantmännen Feed auttaa maitotilallisia ja lehmiä lypsyrobottidatan avulla.

IoT auttaa maitotilallisia datan hyödyntämisessä.

RaisioAgro valmistaa ja myy ravintorehuja lehmätiloille.
Lehmätilojen tärkein asia on onnellinen lehmä.
Onnellinen lehmä tuottaa parhaiten.

Halutusta datasta muodostuu IoT:n ydinarvo

IoT-senroreiden avulla voidaan kerätä suuria määriä dataa hankalastikin saavutettavista paikoista, reaaliaikaisesti ja suuria määriä kerrallaan.

Älykkäiden laitteiden ja tekoälyn avulla voidaan automatisoida jopa kokonaisia työvaiheita. Datan laatu takaa oikeat päätökset, tekivät ne sitten kone tai ihminen.

Laitteiden tuottama data, etäohjaus sekä töiden automatisointi tuo merkittäviä säästöjä kustannuksissa ja tehostaa toimintaa.

Sulzer and Bilot make sense!

Langaton IoT-tilanseurantapalvelu Sulzer Sense on rakennettu tosielämän tarpeet ja olosuhteet huomioon ottaen. Sulzer Sense mahdollistaa käyttäjälle minkä tahansa pyörivän laitteiston monitoroinnin etänä 24/7, mikä vähentää manuaalisen mittauksen tarvetta ja auttaa ehkäisemään ennakoimattomia katkoksia.


Järjestimme kesäkuun alussa IoT-aiheisen webinaarin, jossa kävimme läpi mm. konkreettisia Bilotin toteuttamia asiakasprojekteja (mm.Sulzer) sekä kuinka voit nopeasti lähteä pilotoimaan uutta ideaa  liiketoiminnan kehittämiseksi.

Lataa webinaarin materiaalit:


Miten alkuun?

Työskenteletkö kenties organisaatiossanne liiketoiminnan kehitysroolissa ja mietitkö, kuinka IoT-datalla voisi saada aikaan uutta liiketoimintaa?

Olemme tehneet viime vuosien aikana havainnon, että useimpiin IoT ja data- ja analytiikkahankkeisiin lähdetään vahvasti teknologia edellä. Suositellumpi lähestymistapa olisi kuitenkin lähteä hankkeisiin liiketoiminnan tarpeesta.

IoT -kehityshankkeeseen lähdettäessä, huomioi ainakin:

IoT auttaa uuden liiketoiminnan kehittämisessä

Tätä varten olemme hahmotelleet alla olevan nelikenttämallin, joka auttaa asiakkaitamme tunnistamaan erilaisia kehitysmahdollisuuksia organisaatioissaan.

Datastrategia
Tutustu tarkemmin Datastrategiaan ja tiedolla johtamiseen.

Haluatko testata IoT-business casea?

Discovery

Proof of Concept

Haluatko tietää lisää tästä toteutuksesta tai muista IoT:hen ja data-alustoihin liittyvistä palveluistamme? Ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta, niin palaamme asiaan pian!

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

News Team

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!