02.09.2012

Hyvää syntymäpäivää Bilot!

Bilot syntyi 1.9.2005 ja täyttää nyt siis seitsemän vuotta. Kätilöinä toimivat aikoinaan kourallinen pioneerihenkisiä SAP asiantuntijoita, joilla oli intohimona tehdä parempia SAP ratkaisuja. Toiminta alkoi lentävällä lähdöllä ja menestystarinan ensimmäiset kappaleet kirjoitettiin. En aikonut nyt kirjoittaa yrityksen historiikkia, haluan vain toivottaa Bilotille oikein hyvää syntymäpäivää!

En malta kuitenkaan olla sanomatta tässä muutaman sanan siitä millaiseksi Bilot on vuosien saatossa muovautunut. Tänä syyskuuna 2012 Bilotilla on rapiat 80 työntekijää. Asiakkaita on saman verran ja listalla on sekä isoista pörssiyrityksiä pienempiin että monilta toimialoilta. BI liiketoimintaratkaisut ovat edelleen merkittävässä roolissa, mutta portfolio on laajentunut kattamaan kaikki merkittävä alueet, joita rakennetaan ERPin päälle. Strategisina kumppaneina on SAP:n lisäksi ollut jo pitkään myös Microsoft. Pitkän aikavälin strategia on uskottava ja todella kiinnostava ja tässäkin mielessä meitä kannattaa seurata. Ja miksei liittyä mukaan – uskomme edelleen kasvuun sekä kestävään menestykseen ja tarvitsemme koko ajan uusia bilotteja.

Mikä Bilotissa on edelleen samaa kuin seitsemän vuotta sitten? Bilotilla on yhä voimissaan ainakin sama reilu tekemisen meininki, mutkattomuus ja eräänlainen aitous, jota on joskus vaikea pukea edes sanoiksi. Samoin pioneerihenki vallitsee edelleen, olemme siitä tunnettuja, meillä on siitä pitäviä todisteita ja olemme siitä tietysti ylpeitä. Vaikka asiakas on meille prioriteetti, työntekijöidemme hyvinvointi, tasapaino, viihtyminen ja jaksaminen on kuitenkin kaiken A ja O. Emme voi olla innovatiivisia ja energisiä jollemme pidä itsestämme ja toisistamme huolta. Meidän ihmiset on ainoa pääomamme ja siksikin haluamme heistä huolehtia. Ja porukka on aivan mahtava, sopivasti erilaista ja vanhojen ”veteraanien” rinnalle tulee koko ajan uusia bilotteja, junioreita ja senioreita.

Vapaa-ajalla yhteinen tekemisemme on usein aktiivista urheilullisuutta (Midnattsloppet, Helsinki City Run), mutta toisaalta osaamme myös pitää hauskaa muutenkin, puhumattakaan soittaa rock’n’rollia (www.firmrock.fi/insultants), kun sille päälle satutaan. Tulin juuri kotiin Midnight Runista, jossa meiltä oli tusinan verran juoksijoita mukana. Iso osa heistä jatkoi vielä Helsingin yöhön kukaties näitä synttäreitämme juhlimaan. Luulen kyllä, että ihan vaan viettämään mukavaa aikaa yhdessä. Itselläni oli ikävä kyllä muita velvoitteita ja niistä päästyäni olikin hyvä hetki pistää nämä sanat verkkoon. Itse saavuin maaliin porukkamme häntäpäässä ja jälkeenpäin huomasin, että taisin meidän seitsemänvuotissyntymäpäivän kunnianksi napsia viime vuotisesta ajastani seitsemän minuuttia pois…

Vielä kerran hyvää syntymäpäivää Bilot!

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Mika Tanner

Bilot Alumni

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!