Istun mäkitornin puomilla ja näen hyppyrin nokan katoavan sumuun. Alastulorinnettä ei näy eikä kukaan tiedä miten isosta mäestä on edes kyse. Katsomossa kohisee ja pian tulee jo komento, että nyt pitää mennä jos meinaa mennä.
Tätä hyppyä on suunniteltu kuukausia, varusteet on kunnossa, minä olen valmis ja olen luottavainen. Silti mietin hetken pitäisikö siirtyä puomilta sivuun ja odottaa parempia kelejä. Samaan sumuun on hypännyt kaikki muutkin, miksen minäkin pärjäisi? Lähden liikkeelle…
Näissä tunnelmissa olimme helmikuun lopulla, juuri ennen listalleottohakemuksen lähettämistä. Pörssi oli ollut siihen mennessä melkein kaksi viikkoa jatkuvassa alamäessä ja kurssit olivat tulleet alas 12% – tuolla kuluvalla viikolla pelkästään 6%. Ennusteet tulevasta olivat synkkenemässä.
Meidän koko tiimi, hallitus, johto ja neuvonantajat olivat luottavaisia, että kun yhtiö on hyvä, kun strategia on eheä, kun yhtiön arvolupaus on uskottava ja kun markkinan peruslähtökohdat ovat kunnossa, tuo hyppy kannattaa tehdä. Eikä se ole loppujen lopuksi niin paljon kelistä kiinni kuin sopisi luulla.
Nyt olemme siinä sumussa ja lennämme. Hyppyasento on rohkeasti eteenpäin ja vakaa. On jonkin verran virtauksia, mutta hallituilla liikkeillä saamme asentoa korjattua. Meitä auttaa kokemuksemme, kevyt rakenteemme ja notkeutemme.
Vaikeista olosuhteista huolimatta mäkimontun suuri yleisö jatkaa kannustamista. Hekin uskovat, että saamme yhdessä pidettyä riittävän etäisyyden alastulorinteeseen ja vietyä hypyn loppuun asti.
Näin poikkeuksellisissa olosuhteissa alkoi Bilotin listayhtiön tarina.
Suomi elää sotienjälkeisen ajan vakavinta kriisiä yhdessä koko muun maailman kanssa. Kukaan ei ole turvassa pandemian vaikutuksilta, mutta luotamme siihen, että selviämme yhdessä ja saamme ajan myötä tilanteen hallintaan.
Uskon, että tällaiset kriisit ovat omiaan korostamaan digitaalisen liiketoiminan merkitystä. Monikanavaisen myynnin ja markkinoinnin automaation merkitys korostuu. Analytiikan ja tiedolla johtamisen ja kyvykkyys pitää olla ensiluokkaisessa kunnossa.
Voi olla, että tilapäisesti on pakko hidastaa kehitystyötä, mutta toisaalta nyt voi myös olla erinomainen hetki valmistautua koronanjälkeiseen aikaan. Se tulee enemmin tai myöhemmin.
Meillä on aktiivinen dialogi käynnissä meidän asiakkaiden kanssa ja haluaisinkin kiittää heitä luottamuksesta yhtiötämme kohtaan. On ollut hieno huomata miten kaikki puhaltavat yhteen hiileen jatkuvuuden turvaamiseksi ja uskoa tulevaan tuntuu riittävän.
Olen vakuuttunut, että hyppymme onnistuu. Vaikka joutuisimme venyttämään tasaiselle asti, tulemme pysymään pystyssä.
