On muuan tilikausi, joka alkaa ja päättyy syksyn kynnyksellä, vuosittain kuitenkin hiukan eri aikaan. Se on Bilotin henkilökohtainen tilikausi, jolloin jokaista bilottilaista kannustetaan tekemään henkilökohtainen tilinpäätös. Se tehdään juoksemalla perinteinen Cooperin testi, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Jos nyt jollekin Cooperin testi ei ole entuudestaan tuttu, siinä juostaan 12 minuutissa niin kovaa ja niin kauas kuin ehtii. Siinä kovempikuntoinenkin saa veren maun suuhun.
Toissa perjantaina vuoden 2013 henkilökohtaiseen tilinpäätökseen osallistui noin joka kolmas bilotti, mikä ei ole huono saavutus ollenkaan. Moniko yritys pystyy samaan? Perinteikkäällä Eläintarhan lähtöviivalla oli suorastaan tungosta. Yhtä komea saavutus on itse tulos. Juostujen matkojen keskiarvo oli 2635 metriä, joka olisi kouluikäiselle (siltä ajalta Cooperin testi on useimmille tuttu) ihan kelpo tulos. Emme kuitenkaan ole enää ihan kouluiässä, vaan juoksijoiden keski-ikä oli 36 vuotta, eli ikätaulukoiden mukaan tulos on erinomainen.
Tämä henkilökohtainen tilinpäätös lähti alunperin liikkeelle yllytyshullusta uhmasta ja on ollut perinteemme säänöllisesti joka vuosi, nyt kahdeksatta kertaa. Tämän maksimisuorituksen jälkeen kuuluu tietysti asianmukaisesti rentoutua vuotuisten syysjuhlien merkeissä.
Yllytyshulluudesta ja uhmasta ehkä sananen. Molemmat ovat meillä läsnä ja on aina ollut. Ne ovat hiukan toisella tavalla sanoen jopa arvoissamme – rohkeudessa olla edelläkävijä. Meille se merkitsee sitä, että haastamme itseämme sillä voiko asiat tehdä ihan eri mittakaavassa, uusilla tavoilla, uusilla ratkaisuilla, nopeammin ja paremmin kuin kukaan muu. Uhmaamme varsin haastavia talousolosuhteita luottaen siihen, että asiakkaamme osaavat arvostaa näkemyksellisyyttä, uusia parhaita käytäntöjä ja kumppania, joka rehdisti haastaa heidän vakiintuneita tapojaan. Toivomme, että he löytävät itselleen ratkaisuistamme kilpailuetua ja luottavat kokemukseemme ja osaamiseemme.
Otamme hallittuja riskejä – asiakkaidemme puolesta. Luotamme kokemuksen jalostamaan vainuun tunnistaa merkittävimmät innovaatiot ja haluamme olla huipputeknologisten liiketoimintaratkaisujen aikainen omaksuja, koska muuten emme kehity. Olemme mieluummin ladunavaajaana ensimmäisenä tekemässä uusia ratkaisuja, koska asiakkaamme saavat siitä lisäarvoa ja jopa kilpailuetua. Ja me pääsemme vaikuttamaan. Ennemmin näin, kuin että olisimme perässähiihtäjiä seuraamassa muiden viitoittamia reittejä.
Näinä vaikeina aikoina erinomaisesta maksimikestävyydestä on hyötyä. Ei pelkästään yksilö- vaan myös yritystasolla. Pyrimme rakentamaan Bilotia vastuullisesti ja eettisesti uskottavalla tavalla, liiketaloudellisesti kestävästi, kunnioittaen arvojamme. Ympärillämme kuohuu ja markkinavoimat houkuttelevat monia heikoille jäille. Kustannuspaine ja alistuminen vinoutuneisiin toimitusehtoihin saa yritysten rakenteet natisemaan ja kilpailu töistä ja talenteista on veristä. Tämän hetken tärkein ismi on varmasti darwinismi, jossa vain vahvimmat pärjäävät – ne jotka ovat samaan aikaan sekä nopeita että kestäviä – juuri tässä tarvitaan sitä maksimikestävyyttä.
