Olen ollut täyspäiväisesti IT-alalla noin 15 vuotta. Aloitin aikoinaan korkeakouluopintojen ohessa työskentelyn palkanlaskenta- ja henkilöstönhallintasovelluksia tekevän ohjelmistoyrityksen leivissä. Tuolloin ohjelmointikielenä oli C++ ja IDE:nä (Integrated Development Environment) käytettiin Borlandin kääntäjää.
Aika pian huomasin, että Microsoftin kehitysvälineet ja sovellusalustat tarjosivat nopeammat ja geneerisemmät vaihtoehdot monen liiketoimintavaatimuksen täyttämiseksi.
Noin viiden vuoden kuluttua, valmistuttuani TKK:lta (nyk. Aalto yliopisto), siirryin uusiin haasteisiin. Tällöin pääsin tosissani pureutumaan Microsoftin tuotteisiin, kehitysalustoihin ja menetelmistöihin.
Minusta tuli SharePoint-asiantuntija.
Vuonna 2010 löysin nykyisen kotipesäni, Bilotin. Bilot on vahvasti SAP-talo. Bilotin asiantuntijat ovat alansa huippuja ja he oikeasti pystyvät tehostamaan asiakkaittensa liiketoimintaa tarjoamalla ratkaisuja liiketoimintaprosessien järkeistämiseksi ja nopeuttamiseksi.
Minä olin kuitenkin tehnyt siihenastisen urani Microsoft-teknologian parissa. Oleellisin tehtäväni Bilotilla oli nostaa asiantuntemustamme mm. SharePoint- ja .NET-ratkaisujen saralla. Jo tuolloin riveissämme oli kivenkovia SharePoint-osaajia, jotka olivat myös SAP-asiantuntijoita. Itselleni SAP tarkoitti tuolloin jotakin mystistä monoliittista sovellusta, johon jollakin tavalla liittyi akronyymi ERP.
Vuosien saatossa opin ymmärtämään, kuinka tärkeässä roolissa SAP monessa suomalaisessa yrityksessä on. Olemme tehneet paljon ratkaisuja, jotka yhdistävät SAP:in liiketoimintaprosessit käyttäjälähtöisen ajattelun kautta tuotetun konseptin mukaisiin käyttöliittymiin. Tyypillisesti näitä toteuttamiamme ratkaisuja käytetään SharePoint-ympäristöissä – se on kuitenkin ympäristö, missä loppukäyttäjä on useimmiten tottunut toimimaan yrityksessä jo käytössä olevien intranet- ja työtilaratkaisujen myötä.
“We stand for more.”
Kokemuksen karttuessa uskoni Microsoftin alustoihin ja visioon on vain vahvistunut. Mielestäni investoinnit pilvipalveluihin, mobilisointiin ja itsepalvelu-BI:hin ovat osuvia eivätkä missään tapauksessa ennenaikaisia.
Kuitenkin keväällä lanseeraamamme uuden sloganin mukaisesti ymmärrän, että maailma ei tälläkään alalla ole mustavalkoinen. On tärkeää löytyy oikeat ratkaisut ja niihin parhaiten sopivat teknologiat asiakkaiden tarpeisiin. Esimerkiksi soveltuvin teknologia käyttöliittymäkerrokseen ei aina välttämättä tule Microsoftin tarjoomasta, vaastaavasti yrityksen asiakkuudenhallintajärjestelmäksi paras valinta ei aina ole SAP:in CRM.
Jotta voisin paremmin palvella asiakkaita ja suositella juuri heidän tarpeisiinsa parhaiten soveltuvia ratkaisuja, minun täytyi saada enemmän tietoa SAP:in järjestelmistä, kehitysympäristöistä ja konsepteista.
Niinpä osallistuin viime viikolla SAP:in konferenssiin Berliinissä. Konferenssi oli nimeltään SAP TechEd && d-code (!), mutta kutsukaamme sitä tässä saptd:ksi (#saptd). Tarkoituksenani oli päästä jyvälle eri teknologioista ja palveluista, joita SAP tarjoaa.
Saptd täytti asiasisällöltään kaikki odotukseni. Sain kattavan kuvan SAP:n nykytarjoomasta ja pystyn jatkossa keskustelemaan asiakkaiden kanssa aiheista kuten Fiori, HANA, Mobile Platform, API Management, SAPUI5, Lumira, Gateway ja Web IDE. Oli avartavaa havaita, kuinka laaja-alaisesti SAP panostaa ei yksinomaan tuotteisiinsa, vaan myös kehitysvälineisiin.
Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä. Olimme Berliinissä, Saksassa – maassa, joka on kuuluisa herkullisista oluistaan, olutfestivaaleista ja litran normituopista. Voitko edes ajatella Saksaa ilman, että verkkokalvoillesi piirtyisi kuva huurteisesta runsaasti vaahtoavasta kullanruskeasta tuopillisesta olutta? En minäkään. Silti messualueella ei tarjoiltu virallisen ohjelman aikana olutta lainkaan! Mitä tekivät ne tuhannet saksalaiset osanottajat?
Onneksi alueelta oli kuitenkin hyvät kulkuyhteydet keskustaan 🙂
