Kutsuimme kaikki Suomen digitaalisesta muutoksesta vastaavat johtajat, Chief Digital Officerit, mukaan vuosittaiseen CDO-barometriin.
Tavoitteenamme oli selvittää, millaisessa roolissa ja millaisissa organisaatioissa maamme muutosjohtajat toimivat. Onko jokaisella jakkara johtoryhmässä vai toimivatko organisaation villeinä pelureina?
Ennen kaikkea halusimme selvittää, millaisten ongelmien kanssa digijohtajat tällä hetkellä painivat. Tutkimuksen aineisto on nyt kasassa. Mielenkiinnolla möyhimme tuloksia ja tiivistämme tietoa Suomen ensimmäisen CDO-barometrin raportiksi, joka julkaistaan tiistaina 24.1.2017.
Julkistustilaisuudessamme barometrin tuloksia ovat ruotimassa mm Tuomas Kyrö ja Googlen Suomen maajohtaja Antti Järvinen. Tulosten seasta muutamissakin kohdissa esiin noussut sana muutosvastarinta, tuskin yllättää Googlen Järvistä, joka jyrisee päivän Helsingin Sanomien artikkelissa: ”On se kumma, jos teknologiassa olemme maailman huippuja, mutta palveluissa olemme jälkijunassa” ja ”Auta armias, jos pitäisi investoida jonkin uuden idean kaupallistamiseen. Silloin tulee hikka.” Kysyimme Suomen CDO:lta nähdäänkö digitalisaatio uhkana vai mahdollisuutena? 24. tammikuuta selviää, vaivaako Suomen organisaatioita hikka ja jos, niin minkälainen.
Osallistu keskusteluun! @BilotOy #cdobarometri
Lue myös:
- Mika Tanner: Mikä valvottaa CDO:ta öisin?
- Janne Vihervuori: 3 Ways of Advancing the Steps of Digitalization
