14.11.2012

Bilot vahvistaa ykkösasemaansa Microsoft SharePointin ja SAP:n yhdistäjänä Cordis Solutionsin kanssa

Bilot ja Lontoossa päämajaansa pitävä Cordis Solutions ovat sopineet Bilotin yksinoikeudesta myydä ja toimittaa Cordisin tuotteisiin pohjautuvia ratkaisuja ja palveluita Suomessa. Sopimus koskee jälleenmyyntioikeutta  myös muissa EMEA-maissa, joissa Bilotilla on asiakkaita.

Cordisin ratkaisut pohjautuvat Duet® Enterprise for Microsoft SharePoint and SAP –tuotteeseen, jota SAP ja Microsoft kehittävät yhdessä. Duet® Enterprisen avulla SAP-sovellusten data ja prosessit saadaan helppokäyttöisesti ja turvallisesti Microsoft SharePointin ja Microsoft Officen käyttäjien ulottuville.

Cordisin kehittämät sovellukset vievät Duet® Enterprisen käyttöönoton ja käytettävyyden uudelle tasolle tarjoamalla useita valmiiksi mietittyjä ja toteutettuja sovelluksia esimerkiksi henkilöstön itsepalveluprosessien, erilaisten hyväksymisprosessien sekä perustietojen hallinnan tehostamiseen. Cordis Solutions on kehittänyt peräti 10 kaikkiaan 14:stä maailmalla sertifioidusta Duet® Enterprise –sovelluksesta.

Cordis Solutionsille myönnettiin tänään keskiviikkona SAPPHIRE Madrid 2012 Partner Innovation –palkinto SAP-MICROSOFT Unite Partner Connection –ohjelman toimesta.

Cordis Solutions valitsi Suomessa kumppanikseen Bilotin jolla on todistettua osaamista sekä SAP:n että Microsoftin teknologioista – mukaanlukien Duet Enterprisesta. ”Bilot on loistava kumppani. Tämä kumppanuus on osoitus halustamme partneroitua sellaisten yritysten kanssa, jotka jakavat visiomme tarjota SAP:n ja Microsoftin asiakkaille yrityssovelluksia, jotka ovat helppokäyttöisiä ja nopeita ottaa käyttöön – ja maksavat itsensä nopeasti takaisin”, sanoo Cordis Solutionsin johtaja Ramesh Varsani.

Bilotille tuotetarjooman laajennus on erittäin merkittävä ja ajankohtainen. ”Olemme innoissamme Cordis-yhteistyöstä. Asiakkaidemme henkilöstön työn tehostaminen tarjoamalla SAP-järjestelmissä pyörivä data ja prosessit entistä laajemmalle käyttäjäkunnalle helposti ja turvallisesti Microsoftin SharePoint- ja Office-sovelluksissa on meidän Microsoft-liiketoimintamme ydintekemistä. Duet Enterprise erityisesti Cordiksen sovelluksilla täydennettynä vie asiakkaidemme yrityssovellusten käytettävyyden ja liiketoimintamme aivan uudelle tasolle. Seuraavaksi yritysmaailmassa käytetyt ratkaisumallit ja ketterästi käyttöön otettavat tuotepohjaiset ratkaisut tulevat ajankohtaiseksi julkishallinnon organisaatioissa”, sanoo Bilot Conceptin toimitusjohtaja Ismo Piispa.

”Paitsi, että kumppanuus Cordisin kanssa on sellaisenaan jo merkittävä, se sopii erinomaisesti strategiaamme, missä pyrkimyksenämme on nostaa asiakkaillemme esiin heille relevanteimmat innovaatiot. Tässä tapauksessa vielä niin, että ratkaisulla voidaan helposti parantaa SAP:n käytettävyyttä nimenomaan Duet Enterprisella.” jatkaa Bilot Consultingin toimitusjohtaja Mika Tanner.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ismo Piispa, Bilot Concept Oy, +358 (0)50 301 2514

Toimitusjohtaja Mika Tanner, Bilot Consulting Oy, +358 (0)40 544 0477

Director Ramesh Varsani, Cordis Solutions Limited, +44 (0)845 625 0425

Bilot on asiakassuuntautunut ja innovatiivinen IT- palveluyritys. Haluamme edistää asiakkaidemme liiketoimintasovellusten käytettävyyttä, parantaa liiketoimintaprosesseja sekä tehostaa päätöksentekoprosessia tukevaa tiedonkulkua. Bilotin perustivat vuonna 2005 alan johtavat asiantuntijat – olemme uranuurtaja uusien SAP- ja Microsoft-ratkaisuihin perustuvien sovellusten kehittämisessä ja niiden ensiluokkaisessa käyttöönotossa. Vuonna 2011 Bilotin liikevaihto oli 9 miljoonaa euroa. Työntekijöitä yrityksessä on noin 85.

Cordis Solutions is a focused solution provider helping companies running both SAP and Microsoft applications to maximise their value in existing IT investment. Cordis Solutions build upon the foundations laid by SAP and Microsoft, enabling companies to leverage the processing power of SAP through the familiar User Experience provided by Microsoft, making for productive, satisfied and competitive workforces.

www.cordissolutions.com

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

News Team