Suomalainen IT-asiantuntijapalveluyhtiö Bilot jatkaa kasvuaan ja vahvistaa hallitustaan. Hallitukseen on nimetty toimialan konkari Björn Mattsson (mm. BMC, Ericsson, Siili, Visma), jolla on laaja-alaista ja kansainvälistä kokemusta liiketoiminnan johtamisesta etenkin ohjelmistoalalla.
”Bilotilla on hienot meriitit yhteiskunnan ja elinkeinoelämän digitalisoinnissa. Lähden innoissani mukaan hallitukseen ja osallistumaan Bilotin menestystarinan kirjoittamiseen”, kertoo Mattsson.
Vuonna 2016 hallituksen ensimmäiseksi yhtiön ulkopuoliseksi puheenjohtajaksi valittiin hallitusammattilainen Petri Niemi, joka on pitkään teknologiakentässä toiminut ja hyvin tunnettu kasvuyhtiöiden kehittäjä (mm. Eniram, Fondia, Next Games, Siili, Vincit).
Tänä vuonna Bilot rekrytoi kymmeniä uusia asiantuntijoita, ja yrityksen liikevaihdon ennustetaan kasvavan reiluun 18 miljoonaan euroon. Yhtiö hakee voimakasta kasvua sekä kotimaasta että kansainvälisesti. Bilotilla on tällä hetkellä yhteensä 130 työntekijää Suomessa ja Puolassa. Muiden Pohjoismaiden osalta laajentuminen on myös jo käynnissä.
”Bilot elää parhaillaan todella kiinnostavaa kasvuvaihetta ja hallituksen vahvistaminen auttaa meitä kehittymään ja laajentumaan. Petri ja Björn tuovat uudenlaista vankkaa kokemusta ja verkostoja hallitukseen, ja he tuntevat erinomaisesti toimialan ja markkinan muutospaineen sekä kuinka siihen vastataan”, toteaa Bilotin toimitusjohtaja Mika Tanner.
Bilot on investoinut viime vuosina merkittävästi palvelu-, tuote- ja osaamisportfolionsa kehittämiseen ja kääntänyt katseensa tiiviisti myös ulkomaille.
Yhtiö tunnetaan asiakaskohtaisen ja ketterän ohjelmistokehityksen osaajana, alansa edelläkävijänä sekä etenkin suurten ja keskisuurten yritysten strategisena kumppanina verkkokauppojen, asiakkuudenhallinnan, markkinointiautomaation sekä kehittyneen analytiikan ja tiedolla johtamisen alueilla. Bilot on tähän asti keskittynyt etenkin valmistavan teollisuuden, prosessiteollisuuden, tukku- ja vähittäiskaupan, kuluttajatarvike- ja palvelutoimialoihin.
Bilotin arvolupauksessa palvelumuotoilulla, kettärällä kehittämisellä ja järjestelmien ensiluokkaisella käyttäjkokemuksella on keskeinen rooli kehitettäessä asiakkaiden digitaalista kilpailuetua.
Bilotin ohjelmistoratkaisut ja projektitoteutukset perustuvat johtaviin ohjelmistoalustoihin (mm. SAP, Microsoft, Tableau, Magento, Astrada) sekä enenevässä määrin puhtaasti pilvipohjaiseen kehitykseen. Modernin analytiikan saralla koneoppimista ja tekoälyä hyödyntävä kehitys on jo integroitu osaksi kokonaistarjontaa.
Yhteystiedot:
Bilot Consulting Oy:
Mika Tanner, toimitusjohtaja, +358(0)40 544 0477
mika.tanner@bilot.fi
www.linkedin.com/company/67243/
Bilot on vuonna 2005 perustettu ohjelmistotalo ja kasvuyritys. Bilot toteuttaa asiakkailleen edistyksellisiä kokonaisratkaisuja ja ketteriä, asiakaslähtöisiä liiketoimintaympäristöjä. Bilot tunnetaan kyvystään tunnistaa toimialan merkittävimmät innovaatiot sekä kyvystään jalkauttaa ne käytännön liiketoimintaan laadusta tinkimättä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Helsingin Ruoholahdessa sekä Puolan Poznańissa. Yrityksen liikevaihto (2017) on 15 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 130 ammattilaista.
