Bilot otti taas osaa Helsinki City Run puolimaratonille, joka juostiin eilen. Melkein puolet yhtiön työntekijöistä oli ilmoitautunut ja tämä on itsessään jo aikamoinen saavutus. Muutamat joutuivat lopulta perumaan lähtönsä, mutta yli 20 bilottia juoksi matkan saapuakseen aurinkoiselle stadikalle juhlimaan riemuvoittoaan tuhansien muiden mukana. Tänä vuonna HCR:iin osallistui yli 15.000 juoksijaa.
Tänä vuonna olimme astetta organisoituneempia. Pidimme harjoituspäiväkirjaa toimistomme loungessa ja tämä varmasti auttoi monia pitämään yllä tasaista ja riittävää harjoitustahtia. Päiväkirja oli näkyvällä paikalla ja kaikki toimistolla kävijät näkivät, että Bilotilla harjoitellaan ahkerasti ja innokkaimmat saivat yli 20 merkintää kuukaudessa. Hankimme kaikille osallistujille hohtavan valkoiset tekniset juoksupaidat, joissa komeili logomme ja HCR sloganimme ”Bilot Runs Better”.
Olkoonkin, että osallistumisemme HCR:ään on osallistumisen iloa, itsensä voittamista ja terveiden arvojen vaalimista, tulostasokin oli aika huikea. Nopeimmat bilotit juoksivat matkan alle 1’40’’, (top 3: Tuomo Tähtinen 1’36’’, Johannes Mitronen 1’38’’, Leena Pettersson 1’42’’), joka on kyllä aika kunnioitettava suoritus.
Omalta kannaltani HCR tavoitteeni oli lähinnä suoriutua maaliin asti ja mahdollisesti vielä alle 2,5 tunnin. Molemmat tavoitteet toteutuivat ja voin olla ihan tyytyväinen. Maitohappojen polttaessa jalkoja, väsyneenä, mutta onnellisena olen jo suuntaamassa katseeni seuraavaan juoksuun!
Yleisö kauniin reitin varrella oli todella fantastinen ja ainakin minun osalta kannustus auttoi pitämään edes jonkinlaista tahtia ja pääsemään lopulta maaliinkin asti. Hieno tapahtuma kaikenkaikkiaan! Ja onnittelut kaikille osallistuneille Biloteile! Well done.
