Mika Tanner on ilmoittanut Bilot Oyj:n hallitukselle jättävänsä tehtävänsä Bilot Oyj:n toimitusjohtajana. Hallitus ja Tanner ovat sopineet, että Tanner jatkaa tehtävässään enintään 1.5.2021 asti.
Bilotin hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Ville Himbergin, joka aloittaa tehtävässään viimeistään 1.7.2021. Himberg siirtyy Bilotille ohjelmistoyhtiö Reaktorilta, jossa hän toimi 15 vuoden aikana erilaisissa asiantuntijarooleissa, myynnissä sekä viimeisimpänä johtamassa vuonna 2016 perustamaansa Reaktorin Amsterdamin toimistoa. Ennen Amsterdamiin lähtöään Himberg johti Reaktorin digitaalisten B2C-palveluiden liiketoimintaa. Himberg aloitti lähes 20 vuotta kestäneen uransa koodaajana vakuutusyhtiö Pohjolassa sekä Satama Interactivella. Koulutukseltaan Himberg on puunjalostustekniikan ylioppilas.
Himbergin laaja kokemus ohjelmistokehityksen eri osa-alueilta ja liiketoiminnan rakentamisesta antaa Bilotin hallituksen arvion mukaan erinomaiset lähtökohdat Bilotin seuraavaan kasvuvaiheeseen.
”Kymmenen vuotta Bilotin toimitusjohtajana tulee täyteen, ja pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt, että nyt on aika siirtyä eteenpäin. Yhdessä kuljettu tie on ollut mahtava, ja olemme saavuttaneet valtavasti. Kiitän johtoryhmää ja kaikkia työntekijöitä heidän arvokkaasta panoksestaan näinä vuosina. Bilot on erinomaisessa iskussa jatkamaan kohti tavoitteitaan, ja jätän tehtäväni hyvillä mielin”, sanoo Mika Tanner.
”Mika on tehnyt erinomaista työtä pitkän toimitusjohtajajaksonsa aikana, jonka kruunasi yhtiön viime vuoden listautuminen Nasdaqin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Kiitän Mikaa vahvasta ja pitkäjänteisestä panoksesta yhtiön kasvattamiseen ja toivotan hänelle menestystä myös tulevaisuudessa. Bilot aloittaa uuden jännittävän aikakauden Ville Himbergin komennossa. Toivotankin Villen lämpimästi tervetulleeksi Bilotille”, sanoo Bilot Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Petri Niemi.
”Hyvin johdetulla ja kannattavalla, mutta vähemmän tunnetulla Bilotilla on loistavat eväät astua esiin tunnetuimpien toimijoiden joukkoon ja kasvattaa liikevaihtoaan 50 miljoonaan euroon vuoteen 2024 mennessä. Näistä lähtökohdista toimitusjohtajaksi pääseminen oli mahdollisuus, johon en voinut olla tarttumatta”, iloitsee Ville Himberg.
Bilot Oyj
Hallitus
