13.06.2018

Azure-integraatioterveisiä Lontoosta

Osallistuin kolmen muun kollegani kanssa Lontoossa pidettyyn Integrate 2018 -tapahtumaan. Kyseinen konferenssi on puhtaasti Microsoftin integraatioteknologoihin keskittyvä kolmipäiväinen tapahtuma, joka järjestettiin tällä nimellä nyt kolmatta kertaa, vaikka tapahtuman syntyhistoria lähtee jo vuosikymmenen alkupuolelta.

Vaikkei kyseessä ole Microsoftin oma tapahtuma, niin Microsoftin edustus puhujissa oli jälleen merkittävä, ja paikalla oli useiden tuoteryhmien vetäjiä. Loput esiintyjät olivat puolestaan Azure MVP -tasoisia (Most Valuable Professional), eli todella kovia tekijöitä, jotka ovat tuttuja koko kansainväliselle yhteisölle. Esitysten kaari kulki ensimmäisen päivän yleiskatsauksen kautta melko syvällisiin teknisiin sessioihin Azuren ja BizTalkin parissa unohtamatta myöskään asiakaskertomuksia, minkä vuoksi tapahtumaa voi hyvin suositella myös asiakkaiden arkkitehdeille, jotka pohtivat pilvi- ja integraatioasioita omassa yrityksessään – eikä vähiten siksi, että tauoilla pääsee helposti keskustelemaan Microsoftin ja kumppanien asiantuntijoiden kanssa oman liiketoimintansa tarpeista.

Oma henkilökohtainen kohokohta oli myös kiittää kädestä pitäen BizTalk-legenda Sandro Pereiraa, jonka blogit ja avoimet apukoodit ovat säästäneet minulta varmasti satoja työtunteja vuosien varrella – ja asiakkailta vastaavan määrän tuntilaskutusta.

Pääviestit: Serverless iPaaS & ISE (, ISE baby!)

Azuressa on monia erillisiä palveluita, joilla integraatioita voidaan toteuttaa. Näistä olen itsekin puhunut aamiaistilaisuuksissamme. Nyt Microsoft haluaa selkeyttää viestintäänsä, ja kokoaa nämä yhden termin alle – viralliseen kommunikaatioon tulee luonteva termi “Azure Integration Services“, jonka alta löytyvät komponentit: Logic Apps, Service Bus, Event Grid, API Management. Näitä täydentävät rinnalla Azure Functions ja Event Hubs.

Pelkkää markkinointia tämä ei kuitenkaan ole, vaan tarkoituksena on tarjota pilvipohjainen integraatioalusta (iPaaS), joka toimii pääosin “serverless”-mallilla. Näin voidaan keskittyä siihen “oikeaan” integraatiotyöhön ilman ympäristön ylläpitoon ja skaalaamiseen liittyviä huolia – ja maksaa käytön, ei piikkikapasiteettitarpeen, mukaan. Odotettavissa on näiden palvelujen entistä parempaa yhteentoimivuutta, valmiita ratkaisupohjia ja arkkitehtuurimalleja. Palveluun aiotaan tuoda myös lisää tällä hetkellä vain BizTalkin tukemia toimintoja (mm. Business Rule Engine ja eri sanomastandardien tukea).

Mielenkiintoisin uusi julkaisu oli otsikosta arvattavan korvamadon aiheuttanut ISE – Integration Service Environment. Tällä tarkoitetaan mahdollisuutta hankkia Azuresta oma dedikoitu ympäristö integraatioiden (Logic Appsien) ajamiselle: eristetty tallennustila, oma IP-avaruus ja mahdollisuus oman domainin nimien käyttöön sekä VNET-yhteydet sisäverkkoon.

Palvelu tulee olemaan kiinteähintainen ja sisältää standard-tason Integration Accountin kumppanitietojen, skeemojen ja muunnosmäppäysten säilytykseen, yhden enterprise connectorin (SAP tai IBM MQ) ja 50 miljoonaa askelta Logic Appsien suorituksessa (normaali integraatio sisältää yleensä 4-10 askelta). Ja jos tämä ei riitä, niin näitä yksiköitä voi lunastaa lisääkin. Erittäin mielenkiintoinen kuvio varsinkin isojen asiakkaiden tarpeisiin, odotamme tästä lisää uutisia, kunhan palvelu tuodaan preview-vaiheeseen.

Roadmapillä siintää myös Logic Appsien tuonti Azure Stackille, jos tarve on pitää data oman maan kamaralla tai omassa konesalissa.

Logic Apps

Logic Appsien kehitys jatkuu muutoinkin vilkkaana, ja uusien connectorien lisäksi tulossa on esim. testaamiseen liittyviä parannuksia, uusia autentikointimalleja ja mahdollisuus kiinnittää Logic Appseille Managed Service Identity, mikä helpottaa merkittävästi niiden oikeuksien säätämistä muissa järjestelmissä.

ISE-ympäristön rinnalla lupailtiin etenkin pienemmille asiakkaille sekä kokeiluprojekteille hyödyllistä käyttöpohjaista hinnoittelumallia Azure Integration Accountille nykyisen kiinteän kuukausihinnan tilalle.

Omien asiakkaittemme kannalta se herkullisin kehityskohde on kuitenkin Logic Appsien SAP-connectori, jolla demottiin mm. työnkulun käynnistämistä triggerin avulla – käytännössä siis erittäin helppo tapa saada SAPista push-tyyppisesti tietoa ulos. Näitä yritämme päästä testaamaan pikaisesti preview-ohjelman puitteissa joko itsenäisesti tai teidän kanssanne. Uusia ominaisuuksia oli listalla muutenkin kokonaisen kalvon verran, joten SAP-integraatiot näyttävät olevan erittäin korkealla prioriteetilla kehityksessä.

Entäs BizTalk?

BizTalkin puolella tapahtuman sanoma oli kaksijakoinen – asiantuntijoiden keskuudessa BizTalkilla on edelleen vahva asema etenkin on-premise-integraatioiden puolella. Enterprise-lisenssin haltijoille ollaan tuomassa jo kolmatta Feature Packkiä, jolla järjestelmä saa taas lisää ominaisuuksia: parempi ajastustyökalu, Office365-adaptereja sekä apuja GDPR:n suhteen. Aiempien pakettien sisällöstä lisää tietoa oheisista linkeistä: Feature Pack 1 ja Feature Pack 2.

Sen sijaan Standard-lisenssin haltijoille tuli kylmä suihku – seuraavaa versiota, jonka piti tuoda FP1 & FP2 ominaisuudet käyttöön, ei vielä aikataulutettu, vaikka vuosi sitten samaisessa tapahtumassa sitä lupailtiin tämän vuoden lopulle. Saa nähdä, miten lopulta käy. Viesti on kuitenkin varsin selvä – alkakaa siirtyä pilveen ja hybridimaailmaan, mikä monissa tapauksissa on jo muutenkin järkevää, jos Logic Appseissa on suora tuki johonkin integraatioon.

Yhteenveto

Omasta mielestäni Azuren integraatiopalveluiden tarina on vahva, ja vahvistuu yhä. Ne ovat selvästi painopistealue, joka rikastuttaa ja helpottaa muidenkin Azuren palveluiden käyttöä – integraatiohan on oikeastaan kaiken digitalisaation päämoottori. Kahdessa vuodessa tuo kokonaisuus on jo noussut Gartnerinkin johtoneljännekselle, mikä on aika kova suoritus uudelle teknologialle.

Itse olen suurimman osan työajastani käyttänyt näiden kehittyvien palveluiden kanssa, ja hymy naamalla vain leviää – moni aikaa vievä rutiini on jäänyt pois ja tuloksia saadaan asiakkaalle nopeasti. Luotettavuudessakaan ei ole ollut valittamista – aika paljon saa rauta- ja lisenssimielessä panostaa, jos vastaavaan tasoon haluaa päästä. Push-tyyppinen integraatio Event Gridin avulla on ollut tämän kevään ehdottomia kohokohtia projektirintamalla. Kun vielä ympärille kasvaa kehittyneitä lisäpalveluita, joita mm. tapahtuman järjestäjä BizTalk360 (Kovai) tuottaa hybridimaailman monitorointiin SaaS-mallilla, niin valvontapuolikin helpottuu entisestään.

Parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että Azuren integraatiopalvelut voivat edistää kokeilukulttuuria, kun ennakkoinvestointeja ei tarvita. Samalla se avaa integraatiomaailman myös pienillekin yrityksille, joilla ei ole aiemmin ollut varaa sijoittaa useita kymppitonneja lisensseihin. Ja kun alusta skaalautuu, niin kasvukaan ei synnytä pullonkaulaa.

Jos aihe kiinnostaa, tulen mielelläni kertomaan lisää.

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Esa Vanhanen-Varho

Integration Architect

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!