21.06.2012

Aurinkoista Juhannusta

Parhaillaan on käynnissä yksi suomalaisen ihmiskunnan hurjimmista vaelluksista. Varhain iltapäivällä Helsinki ja maan muut kaupungit alkoivat autioitua – yritykset hiljenevät, ihmiset pakkaavat autonsa, liittyäkseen jonon päähän maan kymmeniin liikenneruuhkiin matelemaan kohti juhannuskoivujen koristelemia kesämökkejään, jonne saavutaan pahimmillaan vasta iltamyöhään, pohjoisessa keskiyön auringon vielä paistaessa. Juhannusviikonloppu on kesän käännekohta, silloin virallisesti alkaa kesä ja –lomat. Liikkeenjohdon ja liike-elämän kannalta alkaa muutaman viikon jakso, jolloin käytännössä ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Siksi se on hyvä hetki vilkaista taustapeilistä kuluneen vuoden tapahtumia ja toisaalta hyvä hetki suunnitella tulevaa. Pian kuitenkin tuo sama vaellus toistuu, olkoonkin että vähemmän rivakasti heinäkuun lopusta alkaen ja viimeisetkin lomailijat ilmoittautuvat koulujen syyslukukauden kynnyksellä.

Bilotilla vuoden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat olleet jatkuvan vahvan kasvun aikaa. Arvioimme kasvavamme markkinoita nopeammin, mitä ruokkii SAP:n ja Microsoftin vahvat suoritukset. Kaikilla ratkaisualueillamme ja asiakassegmenteissämme oli merkittäviä läpimurtoja. Onnistuimme rekrytoimaan alan parhaimmistoa ja myöskin saamaan lisää erinomaisia asiakkaita. Järjestelimme organisaatiotammekin paremmin mukautumaan kasvuun ja samalla kyvykkäämmäksi kiihdyttämään uusien ratkaisujen kehittämistä ja innovaatiota. Tämä työ jatkuu, mutta tulokset ovat jo nyt oikein lupaavia.

Kuluneen vuoden aikana olemme suunnitelleet ja toteuttaneet todelle “jäätäviä” mobiiliratkaisuja, auttaneet asiakkaitamme näkemään miten innovaatiot voidaan tehokkaasti ottaa käyttöön, konsultoineet heitä miten tiedon laatua ja saatavuutta voidaan parantaa ja tietenkin auttaneet heitä olemaan aiempaa tuottavampia. Oma HANA ympäristömme hyrrää tyytyväisenä, olkoonkin että BI kirurgimme perkasi sisälymykset tutkiakseen mitä sisältä löytyy. HANA sertifioidut veteraanimme ovat jo aloittaneet työt HANAn levittämisessä markkinoille.

Bilotin nousi ilmoille jatkuu ja korkeuden kasvaessa näemme aina vaan paremmin mahdollisuutemme. Korkealla ilma toki ohenee, mutta yhtiömme to suunniteltu juuri tällaisia olosuhteita varten. Olemme jatkaneet strategiamme jalkauttamista yhdessä asiakkaidemme kanssa, siitä keskustellen ja jopa väitellen. Palaute meidän tuleaisuuden suunnitelmista on hyvin myönteinen. Seuraamme suunniteltua lentorataamme tarkasti ja etemme kohti tavoitteitamme määrätietoisesti, tarkkaillen business- ja talousilmastoa. Tarkkailijat ja ne, jotka meitä seuraavat näkevät mihin me olemme menossa. Todella mielenkiintoisia aikoja on luvassa – taas kerran toimintamme kaikilla alueilla.

Tästä on hyvä jatkaa ja rauhallisin mielin aloitamme kesän “hiljaiselon”, vaikka työmaillamme käy kuhina kesän läpikin. Silti nyt on aika ladata akut, hakea inspiraatiota normikuvioiden ulkopuolelta, viettää aikaa perheiden, rakkaiden ja ystävien kanssa ja tulettaa pääkoppaa.

Toivotan teille kaikille, asiakkaat, kollegat ja ystävät harvinaisen erinomaista kesälomaa – odotan innolla jälleennäkemistä lomien jälkeen.

Hyvää kesää!

Jaa
Contact Person

Bloggaaja

Mika Tanner

Bilot Alumni

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Vincit ja Bilot ovat nyt virallisesti yhtä!

Toiminta jatkuu Vincit-nimen alla.

You have Successfully Subscribed!