Nykyajan ihminen on kasvanut ajatukseen, että suorittamalla ahkerasti saavuttaa tavoitteensa ja täydellinen kontrolli tuottaa vapauden valita haluttu lopputulos. Nassim Talebin ”Antifragile – things that gain from disorder” haastaa lähes kaikki totuudet jotka HR-ihmiselle on opetettu. Antifragilen ideologia aukeaa aiemmasta blogistamme. Talebin ajatukset ovat järisyttäviä monesta näkökulmasta.
Elämme kompleksisessa ja muuttuvassa systeemissä, jossa kontrolli ja siihen nojaavat rakenteet ovat vankkoja kuin korttitalot. Tosiasiassa etenemme joka hetki tuntemattomassa maastossa jossa kontrolli ei auta löytämään perille, vaan vain kaventaa polkua. Yritykset ovat fragileja eli hauraita tästä syystä, vaikka päätöksenteko perustuu huolelliseen suunnitteluun, tarkkaan raportointiin ja säännölliseen ennustamiseen. Jos katseemme on jatkuvasti valitsemassamme suunnassa, hauras rakenne ei siedä volatiliteettia, joka tulee kapean horisonttimme ulkopuolelta.
Kontrolli on ennen kaikkea lumelääkettä pelkoon. Se tekee ihmisistä ja organisaatioista jäykkiä, sisäänpäin kääntyneitä ja arkoja toteuttamaan suuria unelmia. Jos emme kykene varmistamaan haluttua lopputulosta, tuntuu turvallisemmalta olla tekemättä mitään. Organisaatiohierarkiat ja raportointiketjut pönkittävät turvallisuuden tunnetta. Aina on joku yläpuolella, jolle vaikean asian voi eskaloida. Antifragile organisaatio sen sijaan nauttii epävarmuuden tunteesta, on rohkea ja luottaa itseensä. Riski ei ole uhka vaan mahdollisuus seikkailuun. Taleb tosin kyseenalaistaa myös käsitteen riski, koska kun erilaiset lopputulokset eivät ole ennustettavia, riskiä ei voi mitata tai suhteuttaa eli sitä ei todellisuudessa ole olemassa.
HR on usein itse hyvin fragile funktio ja ohjaa muita samaan prosesseillaan ja politiikoillaan. Mikä parasta, me projektoimme muutoksia. En voi väittää etteikö suunnitelmallisuus muutoksien toteuttamisessa olisi hyvä asia, mutta on turha kuvitella, että suunnittelemalla toteutuisi haluttu lopputulos. Pidän ketteristä menetelmistä ja kokeilemalla kehittämisestä, koska ne sallivat erehtymisen ja oppimisen, ruokkivat luovuutta ja tuottavat yllättäviä lopputuloksia. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen ja saatamme jopa kokea jotain ennakoimatonta hauskaa matkalla.
Olo fragilistana voi tuntua ihan hyvältä, mutta johtaa harvoin suurempaan tyytyväisyyteen kuin rohkeampi heittäytyminen. Antifragilista vahvistuu takaiskuista, toipuu nopeasti ja saavuttaa korkeammat huiput.
