Mitä työntekijä toivoo työpaikaltaan ja -uraltaan?
Se riippuu usein monesta asiasta. Työuraansa aloittelevalla on luultavasti aika lailla eri perspektiivi kuin urallaan jo edenneellä, ja asiantuntijatehtävissä olevalla (tai tällaisia tavoittelevalla) on ehkä erilaiset odotukset tulevasta työpaikasta kuin vaikkapa myynnin, markkinoinnin, päällikön, johtajan tai assistentin roolissa olevilla.
Näinä aikoina työnantajan pitää kyetä esittämään hyvin monipuolinen arvolupaus. Yhtiö voi suoraan vaikuttaa kuitenkin vain osaan niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat työnhakijan päätöksentekoon: kilpailukykyiseen kompensaatioon, erinomaisiin työsuhde-etuihin, kiinnostaviin työtehtäviin, pitkän aikavälin urapolkuihin tai vaikkapa tuottavuutta parantaviin työolosuhteisiin ja työpaikkaviihtyvyyteen.
Kaikkeen yrityskään ei voi suoraan varautua. Työnhakijan päätöksenteon kannalta isossa roolissa ovat myös esimerkiksi työpaikan inspiroiva ilmapiiri, voimaannuttava kulttuuri ja kiinnostavat asiakkuudet. Nämä syntyvät ja muotoutuvat niin monien asioiden yhteisvaikutuksesta, että niihin voi olla vaikea suoraan vaikuttaa.
Moni työnhakija haluaa päästä työskentelemään organisaatioon, jossa on yksilönä aidosti mahdollisuus vaikuttaa asioihin, ei osaksi tuhansien tuotannontekijöiden korporaatiota, jossa oma ääni sekoittuu masiinan matalan taajuuden huminaan. Työnhakija miettii luultavasti myös yrityksen brändiä ja imagoa – parantaako uusi työpaikka oman ansioluettelon arvoa vai ei?
Työssä jaksaa paremmin, kun kokee tekevänsä jotain merkityksellistä ja edessä on sopivasti haastava ja innostava iso kuva, jota tavoitellaan aidosti yhdessä. Se voi olla kasvutarina, jota kukin pääsee kirjoittamaan. Se voi olla kansainvälistyminen, joka voi tarjota itse kullekin reittejä maailmalle. Se voi olla uraauurtavien uusien teknologioiden haltuunottoa ja niiden myötä valtavaa oppimista. Meillä se on tätä kaikkea ja paljon sellaista, jota emme voi vielä edes ääneen sanoa.
”Merkityksellä voi olla merkitystä”
Kilpailu kovista osaajista on kovempaa kuin moneen vuoteen. Tulikuuma työmarkkina on tällä hetkellä täysin työntekijän. Jotta työn tarjoaja saisi audienssin pitää olla takanaan menestystarina, edessään lupaava tulevaisuus, tähtäimenään jännittävä visio ja lisäksi mielellään joku erityinen ’purpose’. Yrityksen tarina pitäisi mieluummin kertoa vastaamalla kysymykseen ”Miksi me teemme tätä?” kuin ”Mitä me teemme?”.
Tämän ajan työntekijä on kuitenkin älykäs ja tietää, mikä häntä palkitsee pitkässä juoksussa. Luonnollisesti kompensaation pitää olla oikeudenmukainen, mutta työn sisältö, oppimismahdollisuudet, työkaverit ja elämän tasapaino muodostavat kompensaatiota vahvemman houkuttimen ja pitkäaikaisen sitoutumisen.
Ensimmäisen työpäivän persoonallisen ja runsaan aloituspaketin glamour hälvenee nopeasti, jos vastaanotto ja työpaikan kulttuuri ei resonoikaan aidosti työntekijän odotusten kanssa.
Olemme Bilotilla käsitelleet viimeisen puolen vuoden aikana satoja työhakemuksia, haastatelleet näistä rapiat satakunta, ja lopulta rekrytoineet kuluvan vuoden aikana 20 uutta työntekijää. Olemme hiukan jäljessä rekrytointitavoitettamme, joka on noin 45 tälle vuodelle – syyskuuhun mennessä.
Jonkun mielestä olemme nirsoja uusien työntekijöiden suhteen ja että meillä on kohtuuttomat valintakriteerit. Myönnettäköön, että vaatimustasomme on kova, mutta me olemme valioliigatason joukkue, ja olisi epäoikeudenmukaista kaikkia kohtaan, jos laskisimme rimaa – siitäkin huolimatta, että joukkueellamme on huutava pula uusista pelaajista.
Mitä me sitten odotamme hakijalta?
”Asenteen pitää olla kunnossa”
Sloganimme on We Stand For More. Ihan alkuun olisi hyvä sisäistää mitä tämä slogan tarkoittaa. Sillä on nimittäin oikeasti merkitystä. Me toivomme, että ammatillisten vaatimusten lisäksi työnhakijalla on erityisesti asenne kunnossa. Joskus pitää olla valmis kulkemaan se kuuluisa ”extra mile” ja venymään pieniin sankaritekoihin. Kun asiakkaat näkevät, miten me oikeasti välitämme, saamme rakennettua uskollisia asiakkuuksia.
Me olemme luottamusbusineksessa, ja asiakkaamme olettavat saavansa meiltä kovan osaamisen lisäksi vastuunkantoa, rohkeutta, reippautta, heittäytymistä, paineensietokykyä ja valtavasti positiivista energiaa. Eli siis ihan samoja ominaisuuksia, joita kollega odottaa toiselta.
Koska olemme alamme pioneereja, työmme on usein aika luovaa – me teemme asioita ensimmäisinä, ilman esimerkkejä ja ilman ennakkotapauksia. Näin ei tosin tietysti aina ole, vaan meidän pitää olla valmiita tuottamaan myös asiakkaiden liiketoimintajatkuvuuden kannalta virheetöntä ja ammattimaista palvelua. Innovaatio ja ylläpito ovat asiakkaille yhtä tärkeitä. Jälkimmäinen turvaa nykyisen liiketoiminnan kannattavuuden ja edellinen varmistaa tulevaisuuden kilpailukyvyn.
”Vähemmänkin kokenut pääsee pelipaikoille”
Valtaosa asiantuntijoistamme on kokeneita “senioreita”, mutta meillä kasvaa myös joukko uuden sukupolven lupaavia juniorilahjakkuuksia. Meidän vastuumme on kasvattaa heistä tulevaisuuden maalintekijöitä – nuoren asiantuntijan vastuulla on vain tehdä parhaansa ja heittäytyä rohkeasti peliin mukaan. Vähemmänkin kokenut asiantuntija pääsee pelipaikolle, jos tahtoa riittää, ja sieltähän sitä kokemusta saa: tekemällä paljon virheitä ja oppimalla niistä.
Koetko, että olet valmis ottamaan uuden haasteen vastaan?
Olit sitten nuori ja nälkäinen tulevaisuuden tekijä, hiukan kokeneempi kettu tai mielestäsi kaiken nähnyt konkari, kannattaa tutustua meihin. Vaikkei meillä juuri nyt olisikaan auki juuri sinulle sopivaa pelipaikkaa, kuulisimme mielellämme, mitä sinulla on meille kertoa itsestäsi. Joskus riittää, että olet hyvä tyyppi, jolla on potentiaalia.
Ilmoittaudu, jos haluat tehdä samoja juttuja kuin nytkin, mutta paremmin, ketterässä ja persoonallisessa työntekijöidensä omistamassa kasvuyhtiössä. Anna itsestäsi kuulua, jos haluat olla töissä, joissa pääset suoraan vaikuttamaan. Jos haluat olla oman onnesi seppä, meillä voi olla todellinen mahdollisuus siihen.
