Uuden vuoden alussa on aina hyvä miettiä mitä edellisenä vuotena on tapahtunut, mikä meni hyvin ja miten voisi parantaa.
Tänä vuonna olen katsellut asiaa erityisesti meidän tiimin näkökulmasta. Päällimmäisenä mielessä on tietenkin kaikki ne mahtavat jutut mitä tiimi toteutti asiakkaiden hyväksi.
Päällimmäisenä mielessä Maailmanluokan IoT ratkaisu, käyttäjälähtöinen responsiivinen sovellus kompleksiin tehdasympäristöön, parikin mobiiliapplikaatiota (Android ja iOS), joista yksi 17 eri kielellä. Sekä puhdasta suunnittelutyötä jolla autettiin kehittämään paremmin käyttäjiä huomioivia ratkaisuja esim. analytiikan saralla.
Koska myös hauskaa pitää olla, niin siinä sivussa tehtiin myös sisäisiä projekteja, kuten tämä IoT projekti, josta Aarnin kanssa ruksattiin erillinen blogiteksti.
Sanomattakin selvää, että olen super ylpeä voidessani sanoa työskenteleväni porukassa, joka taipuu tähän kaikkeen, mutta samalla tunnistan myös mihin tähdätä vuonna 2020.
Ei vain SAP:ia
Bilot on erittäin tunnettu osaamisestaan SAP:n ympärillä. Erityisesti kun haetaan e-commerce, C4C, Fiori/Neptune tai anaytiikkaosaamista niin moni asiakkaamme tietää mistä tulla kysymään.
Yllämainitut vuoden 2019 saavutukset ovat kuitenkin jotain muuta. Vaikka joissain on ehkä SAP jossain taustalla, niin lähtökohtaisesti niissä kaikissa puhutaan ihan muunlaisesta kehittämisestä ja jos jotain haluan vuodelle 2020, niin se on että meidät tunnetaan yhtä hyvin myös tästä osaamisesta, kuin osaamisesta SAP:n ympärillä.
Ei vain koodia
Yksi tärkeä osa hyviä ratkaisuja on käyttäjälähtöinen suunnittelu. Tämä myös näkyi mielenkiinnossa, kun noin kuukausi taaksepäin, uuden toimistomme tupareissa, kollegani Matias kertoi kuinka suunnittelijamme ovat auttaneet asiakkaitamme kehittämään mahtavia käyttäjälähtöisiä ratkaisuja.
Vuonna 2020 haluaisin päästä keskustelemaan asiakkaiden kanssa enemmän käyttäjälähtöisen suunnittelun hyödyistä ja siitä kuinka Matias ja muut suunnittelijamme voisivat auttaa tekemään oikeita asioita. Matiaksen "törkeä lupaus" tupareissa oli että jo päivä riittää!
Ratkaisuja Azuren päälle
Lähes kaikki uusimmat ratkaisut mitä olemme tehneet ovat rakentuneet tavalla tai toisella Microsoftin Azure-palveluita hyödyntäen. Arkkitehtimme Esa on jo pitkään bloggailut siitä, miten olemme hyödyntäneet Azurea mm. erilaisissa integraatioprojekteissa. Alkutalven aikana juniorikehittäjämme Nhu kirjoitti myös useamman teknisen blogikirjoituksen ratkaisuista, joita olemme tehneet rakentaessamme React-applikaatioita Azuren päälle.
Vuonna 2020 haluaisin löytää taas pari uutta, monimutkaista ja erilaista liiketoiminnan ongelmaa, jotka voisimme ratkaista modernien pilvipohjaisten applikaatioiden avulla. Parhaitenhan tämä onnistuu kun yhdessä lähetään selvittämään mitkä ratkaisut parhaiten sopivat mihinkin ongelmiin.
Android ja iOS
Joskus pelkkä responsiivinen web-applikaatio ei vain riitä. Siinä missä maailmassa on n. 1.3 biljoonaa aktiivista PC:tä, niin mobiililaitteita on 3.5 biljoonaa.
Siitä ajasta minkä olen viettänyt Bilotilla, niin olen lähes kaksi vuotta ollut mukana projektissa, missä olemme kehittäneet useampia natiivi mobiilisovelluksia (iOS ja Android) yhdessä erään asiakkaamme kanssa (ja homma jatkuu). Tämän ja muiden kokemusten kautta mieluisimmiksi teknologioiksi on valikoitunut Xamarin ja React Native, minkä ympärille olemme saaneet kasattua erittäin toimivan arkkitehtuurin hyödyntäen Microsoft Azurea ja Visual Studio App Centeriä:
Vuonna 2020 haluaisin keskustella asiakkaiden kanssa enemmän siitä, missä tilanteissa natiiviapplikaatio on parempi ratkaisu kuin perus web-applikaatio (tai PWA) ja mihin käyttötarkoituksiin puhelimien natiivien toiminnallisuuksien hyödyntäminen voisi toimia.
AI/ML
Kirsikkana kakun päällä on sitten meidän koko AI/ML kehitys. Jo jonkin aikaa sitten laitettiin hynttyyt yhteen Louhian kanssa ja samalla meille tuli taloon kertaheitolla Suomen paras AI/ML osaaminen. Nämä kaverit pystyvät tekemään ihan huikeita ratkaisuja tällä saralla, mistä hyvänä esimerkkinä kaikki meidän AI-hackathon caset tältä ja viime vuodelta.
Vuonna 2020 olisi hienoa myös katsoa pintaa syvemmälle ja tehdä ratkaisuja, joissa esim. käyttäjäkokemusta parannetaan taustalla toimivien AI/ML ratkaisujen avulla.
Näissä merkeissä, Hyvää alkavaa vuotta 2020!
