Cognos oli 2000-luvun vaihteessa business intelligence -markkinoilla kuin raikas tuulenvire, joka pyyhki pölyt ikäloppujen softatalojen jäljiltä. Cognos PowerPlay-kuutiot oli käytettävyydeltään ja tehokkuudeltaan aivan toista maata, verrattuna jähmeisiin vakioraportointiohjelmistoihin kuten Oraclen Discoverer tai Crystal Reports.
PowerPlay oli Cognoksen keihäänkärki kun se valloitti maailmaa ja siinä sivussa pienen Suomen. Olin omalta pieneltä osalta mukana tuossa valloituksessa eli tekemässä tietovarastoja, kuutioita ja raportteja kymmenillä asiakkailla. Cognos oli tuore, ketterä, innovatiivinen, sen tukipalvelut palkittiin maailman parhaimpana. Asiakkaiden naamat oli helppo kääntää hymyyn kun he näkivät valmiit tuotokset. Nuo oli hyviä aikoja.
Sitten iski pöhö ja jäykkyys. Joku sanoo, että se oli IBM joka osti Cognoksen ja joku toinen… no mitä kiertelemään, IBM:stä se johtui. Innovatiivisuus tyssäsi. Tuotteita lähdettiin lisäämään, ostettiin yrityksiä, vanhoja tuotteita ei kehitetty – ohjelmistopakka paisui ja paisui. Ennen ketterästä ja palkitusta tuesta tuli kaukainen haave.
Nyt IBM Cognokseen kuuluu sellainen läjä tuotteita, etteivät he itsekään enää tiedä mitä mikäkin tekee.
Tuotepaletti on sekaisin kuin Moskovan baletti
2005 julkaistu Cognos 8 oli mahtava paketti. Se oli jotain mitä moni ei ollut koskaan nähnyt. Kokonaisvaltainen raportointialusta, joka rakentui yhden yhtenäisen metamallin päälle eli Framework Manager -mallin.
Vastaavaa yhtenäistä metamallinnusta oli toki tarjolla mm. Oraclen Discoverer administratorilla ja siihen voidaan verrata Microsoftin SQL Serverin Analysis Servicesin data source view:t. Mutta Microsoftin vakioraportoinnin (Reportin Services) ja esimerkiksi Qlikview:n suurin puute on se, että heillä ei ole metamallinnuskerrosta/metamallinnustyövälinettä laisinkaan.Kun puhutaan laajoista tietosisällöistä ja halutaan pitää huolta tiedon ja raportoinnin yhtenäisyydestä, on tällainen väline kultaakin kalliimpi.
Ja Cognos hoiti homman parhaiten. Framework Managerin käyttöliittymä on visuaalinen, helppokäyttöinen ja käyttäjän ei tarvitse koodata tai kirjoittaa sql-lauseita pätkääkään.
Framework Manager on paras metamallinnusväline ja mielestäni Cognoksen paras tuote. Se tekee Cognoksesta etenkin isoille yrityksille varteenotettavan ja yhden parhaimmista raportointivälineistä.
Mutta se kaikki muu eli raportoinnin front end, eturintama, on sekava ja niin on sekaisin Cognoksen asiakkaatkin. Alla kuvassa mitä tuotepalettiin kuuluu 10.1 versiossa, vaikkakin TM1 ja SPSS pitää hankkia erillisinä tuotteina. Tässä ei ole mukana tietokanta ja etl-tuotteita:

Ja eikä tässä vielä kaikki: 10.2 versiossa Cognos päätti vaihtaa tuotteiden nimet: Business Insight = Workspace. Lisäksi tuli kolmas(!) kuutiomoottori eli Dynamic cubes.
Nyt siis asiakkaan pitää päättää millä kolmella tavalla kuutionsa toteuttaa: Transformer (Powercube), TM1 vai Dynamic Cubes. Osa tulee 10.2 versiossa ja osa (TM1) pitää tilata erikseen, lähinnä jos haluat käyttää sitä budjetointiin. Mikä näistä kannattaa valita?
Okei, päädyt johonkin ratkaisuun. Entä raportit ja analysointi, otatko käyttöön Report, Analysis, Query Studion vai jomman kumman Workspace:sta (normi vs. advanced)? Tulisiko tehdä Active reports:ja vai pitäytyä normaaleissa?
Vai entä jos ottaisi vain QlikViewn? Sillä tähän ratkaisuun on päätynyt parin vuoden aikana kourallinen omia asiakkaita. He ovat sanoneet suoraan: Cognos on meille liian sekava, vaikeakäyttöinen ja hidas.
Kannibaalit, Steve Jobs ja nynnyt dinosaurukset
Jobs-vainaa puhui omien tuotteiden kannibalisoinnista. Tarkoittaen sitä kun yrityksellä on menestyvä tuote, se valmistaa uuden tuotteen jonka tiedetään syövän vanhan tuotteen myyntiä ja poistavan sen mahdollisesti kokonaan markkinoilta. Miksi näin? Jotta kilpailijat eivät tekisi sitä. Parempi syödä itse oma tuote kuin antaa kilpailijoiden tehdä se. Ja vaikka vanhan tuotteen myynti laskeekin, uskotaan että uusi tuote saa vieläkin enemmän myyntiä ja isomman markkinaosuuden.
IBM Cognos on toiminut aivan päinvastoin. Se on vain kasvattanut ja kasvattanut tuoteportfoliotaan. Lisännyt uusia tuotteita (TM1, SPSS, eri Studiot, Dynamic Cubes) mutta eivät ole uskaltaneet luopua vanhoista. IBM on ollut nynny. Dinosaurusosastoa, joka ei uskalla liikkua ettei vain ärsytettäisi ketään. Kuka on koskaan käyttänyt Cognoksen Query Studiota? Olen ollut tekemisissä lähes 30 Cognos-asiakkaan kanssa, 10 vuoden ajan ja tietääkseni ei kukaan. Joku asiakas jossain päin maailmaa on kuitenkin tykännyt Query Studiosta ja tästä syystä se on päätetty pitää mukana meidän muiden kiusaksi ja sekaannukseksi.
Mitä Cognoksen tuotteita kehitetään, mille löytyy tukea, mitä kannattaisi käyttää?
Se, että IBM Cognos ei ole osannut päättää mihin tuotteisiin se panostaa ja pitänyt kaikki mahdolliset mukana, on aiheuttanut todellisia ongelma sen asiakkaille. Olen törmännyt tämän vuoden aikana kolmeen eri isoon yritykseen, jonka käyttäjät ovat kysyneet: löytyykö Analysis Studiota enää seuraavasta versiosta? Tuetaanko Data Manageria enää? Kannattaako meidän tehdä PowerCube:ja vai loppuuko tuote? Kannattaako Dynamic Cubes ottaa käyttöön vai pitäydynkö Transformerissa?
Mitä olen vastannut?
En tiedä. En oikeasti tiedä vaikka käytän näitä softia päivittäin. Ja tuntuu, että ei tiedä IBM, sillä olen kysynyt heiltä. Tai korjataan tämä, heidän vastaus on kuin kysyisi poliitikolta: ympäripyöreä joka voisi tarkoittaa mitä vain. Tämä on todella hankala tilanne asiakkaille.
Cognosta varten tarvitsee 20 päivää koulutusta, jotta osaa tehdä raportin
Tapasin tovi sitten kaverin, joka oli ollut Cognoksella töissä. Hän kiroili, että ensimmäinen puolivuotta meni kursseilla ja koulun penkeillä. Hän vietti heti alkuun 20-30 päivää Cognos-kursseilla ja oli silti ihan pihalla. Lopulta hän lähti talosta ja sanoi, että ei vieläkään tiedä mitä niillä kaikille vehkeillä tehtiin.
Enkä ihmettele yhtään. Ensiksi 5 pv Report Studio -kurssilla, sitten toinen 3 pv administrator-kurssilla, 1 pv Analysis Studio, 5 pv Framework Manager, 4 pv Transformeria, Business Insight, Dynamic Cubes, Query Studio… Jos haluat ottaa pelkän raportoinnin front endin haltuun advanced -tasolla, joudut olemaan pari kuukautta kursseilla ja maksamaan näistä kivat pari-kolmekymmentä tuhatta euroa. Per naama.
Laske mikä kustannus siitä tulee jos yritykseksi haluaa kouluttaa 2-3 admin käyttäjää ja useita kymmeniä raporttikäyttäjiä. Jotta tuotteet saa todella haltuun, olet pari henkilötyövuotta kursseilla ja sinulla on jokusen satatuhatta kevyempi kassa.
Haastan teidät etsimään Cognoksen kursseja täältä. Laitoin hakuun maaksi ja kieleksi Suomi ja koulutusalueeksi Cognos. Hakutuloksia tuli 184. Eli 184 eri kurssia!
Missä on se Gartnerin mainostama visio?
Konsulttiyhtiö Gartnerin vuosittaisessa BI-työvälinevertailussa IBM Cognos on ykkössijalla kategoriassa: Completeness of Vision. Gartner kiittelee IBM:ää visiosta. Mistä visiosta? Kuinka visionääristä on ostaa läjäpäin erilaisia tuotteita, ihan vain varmuuden vuoksi jos niille tulee käyttöä joskus. Ei hamstraaminen ole kovin visionääristä. Pelkuruus ei ole kovin visionääristä.
Minusta näyttää, että se on enemmänkin hukassa. Toki IBM puhuu kauniita “älykkäämmästä planeetasta” (Smarter Planet), rakentaa supertietokoneita ja Watsonin keinoälyä ja muuta todella mahtipontista. Vähän kuten kotimainen pöhötautinen Tieto, joka vuosikymmenen alussa oli kovasti rakentamassa uutta tietoyhteiskuntaa. Fanfaarit soiden julistettiin messiaanista sanomaa miten Tieto muuttaa maailmaa. Ja miten kävi? Ei pahalla mutta asiakkaita kun kiertää, olen saanut kuvan, että Tiedolla on melkeinpä huonoin maine IT-taloista mitä tässä maassa toimii.
Kauniilla ja suurilla visiolla ei tee mitään jos asiakkaalle tarjotaan kuraa palveluksi ja laskutetaan jonotusajastakin. Jos visio ei realisoidu konkreettisiin toimiin asiakkaan kokemana hyötynä (ja rahana), visiolla voi pyykiä ahteria. Luulisi, että tämä on opittu jo parin kuplan jälkeen.
Ja Cognoksen osalta tuo kura on epäselvä tuotepaletti, jonka suorituskyky ei enää nykypäivänä riitä. Tämä näkyy myös Gartnerin raportissa, jossa Cognos oli vuosina 2010-2012 selvästi kilpailijoitaan jäljessä “Ability to execute” kategoriassa.
Tylysti tiivistäen Gartnerin sanoma: Visio on hyvä mutta Cognoksella ei saa hommia aikaiseksi.
Hei IBM, tässä pari vinkkiä miten pärjäätte jatkossakin
Mitä IBM:n pitäisi sitten tehdä Cognoksen kanssa? Tässä oma näkemys:
1. Panostakaa kruununjalokiveen, panostakaa vahvuuksiin
Cognoksen kruununjalokivi on metamallinnusväline Framework Manager. Se erottaa Cognoksen monista muista BI-softista ja sen avulla Cognoksen saa myytyä isoihin yrityksiin. IBM:n myyjät: ei haittaa jos joskus mainostaisitte tätä asiakkaille, kertoisitte miksi Framework Manager on tykki tuote ja ehdottoman tarpeellinen. Kiinnitätte liikaa huomiota kilpajuoksuun QlikViewn, Tableaun ja PowerPivotin kaltaisten visualisointihirmujen kanssa, että unohdatte mikä on teidän vahvuus. Ette pärjää ketteryydessä (ei varmaan uutinen) ja nopeudessa joten panostakaa suurten tietomassojen hallintaan, tiedon oikeellisuuteen ja luotettavuuteen.
2. Tiputtakaa puolet tuotteista pois
Cognoksen pomminvarmasti toimiva Powercube ja sen taustalla oleva Transformer on suosikkityövälineitä kaikessa yksinkertaisuudessaan ja käyttövarmuudessa. Itse pidän siitä enemmän kuin Microsoftin SSAS:sta (kollegani ovat varmasti eri mieltä). Siitäkin huolimatta, että Transformer ja Powercubes on minun ehkä vahvinta osaamisalaa, täytyy sanoa: heittäkää ne roskiin. Jos kerran Dynamic Cubes on niin mainio kuin myyntimiehet sitä ylistävät (muistinvarainen, nopeampi, ei koko-rajoituksia…) niin miksi pitää sitten enää kahta (!) muuta kuutiovälinettä? Ei miksikään. Transformer/PowerCubes ovat hyviä tuotteita mutta nyt täytyy mennä eteenpäin. Olkaa rohkeita. Surraan, pidetään hautajaiset, kärsitään ne kasvukivut ja bugiset ajat mutta hei, lopputulos on jotain parempaa kuin elämä epävarmuudessa.
Ja TM1? Roskiin. Ainoa käyttö tuotteelle on budjetointia varten ja etteköhän te kohta osta/tee taas uuden murheenkryynin jonon jatkoksi (Cognos Finance, Cognos Planning, TM1…). Ja jos jokin budjetointisofta pitää olla, pitäkää TM1 mutta älkää nyt ihmeessä tarjotko sitä raportointi- ja analysointikäyttöön, kolmanneksi vaihtoehdoksi Transformerille ja Dynamic cubesille.
Vakioraportoinnissa Report Studio on mainio tuote, olen käyttänyt vuosien varrella useita johtavia BI-tuotteita (Oracle, MS, QlikView, Cognos…) ja jos katsotaan tuotteen monipuolisuus ja mitä sillä saadaan aikaan sekä käytön helppous, voittaa Report Studio kisan.
Mutta ne muut Studiot: heivatkaa Query ja Analysis Studio pois. Olen kuullut kahdelta eri IBM:n asiantuntijalta, että Workspacen pitäisi korvata Analysis Studio. Jos näin on, tehkää itse rohkea veto ja pudottakaa sitten turhat studiot pois.
Lopulta Cognos portaalissa eli Cognos Connectionissa ei pitäisi näkyä käyttäjälle muita studioita kuin Report Studio ja Workspace. Kuutiomoottorina olisi Dynamic Cubes. Tämä setti mahdollistaisi kaiken saman mitä aiemmin mutta niin käyttäminen, kouluttautuminen kuin ostaminenkin olisi asiakkaille valtavan paljon helpompaa.
Ja tämän sanoo mies, joka saa palkkansa Analysis Studion ja Transformerin käytöstä.