04.11.2014

Vuonna 2525

Tulevaisuudessa kaikki tulee muuttumaan joten miksi panostaa tänään mihinkään?

3D printteri tulee tekemään asunnot ja ruuan meille. Miksi opetella kokkaamaan tai rakentamaan?

Kirurgit leikkaavat turhat makkarat vyötäröltä ja hoitavat pallolaajennokset, joten miksi urheilla?

Teleporttaus tekee autoista turhia joten miksi hankkia autoa tai opetella ajamaan?

Joillakin ihmisillä on taipumus unelmoida paremmasta huomisesta ja sillä verukkeella sallia laiskuus nykyhetkessä.

Usein teknologian ajatellaan olevan pelastava enkeli.

Tietovarastoilla ja matematiikalla ei tee tulevaisuudessa mitään

Tietovarastointi on meidän alalla ollut jo vuosien ajan auringonlaskun “teknologia”. Sillä ei tee mitään…

Teknouskovainen ajattelee, että tietovarastointi on pelkkää suorituskykyä. Lisäämällä muistia ERP:iin, ei tarvita enää erillistä raportointisoftaa. Laittamalla kaiken tavaran Hadoopiin, voi unohtaa tiedon mallintamisen ja ymmärrettäväksi tekemisen. Voi unohtaa käyttäjän ja ongelman mikä piti ratkaista.

Tämä taustalla päätetään, että ei tehdä mitään. Odotetaan.

Kysehän on vähän samasta kun lapsi toteaa, että matematiikalla (tai loogisella päättelykyvyllä) ei tee mitään aikuisena. Kun on tietokoneet. Niin. Lykkyä pyttyyn urallasi. Enkä nyt tarkoita sitä lasta, jolla on oikeus olla naiivi ja tietämätön. Tarkoitan asiantuntijaa tai pahimmassa tapauksessa johtajaa, joka jättää purtensa keikkumaan allokkoon ja katsoo mihin se johtaa.

Oikeastihan suorituskyky ja tiedon fyysinen varastointi on vain murto-osa mitä tahansa tietojärjestelmää. Saati sitten johtamisjärjestelmää. Tietovarastoinnissa kyse on organisaation tiedon oikeellisuuden ja laadun parantamisesta, tiedon harmonisoinnista, yhdenmukaistamisesta ja sitä kautta päätöksentekoprosessien tukemisesta. Niin, kyse on johtamisjärjestelmästä.

Voit toki käsitellä sitä pelkkänä tietokantana ja suorituskykyasiana. Maturiteetiltaan (ja kilpailukyvyltään) kypsemmät näkevät sen mahdollisuutena tehostaa myyntiä, asiakaspalvelua, uudistaa ja kehittää liiketoiminnan johtamista. Parantaa kykyä tehdä ennakoivaa analytiikkaa. Tehdä tulosta.

Ja tulevaisuuden teknologisilla innovaatioilla ei ole juuri mitään tekemistä näiden kanssa.

Okei, oletetaan, että jokin innovaatio tulee poistamaan kaikki murheet ja sadan vuoden päästä teleporttaus on totta. Mitä teet siihen asti kun pitää päästä paikasta A paikkaan B? Odottelet paikallasi? Muut hyppäävät kumijalkaan ja hurauttavat perille.

Huominen ei ole tämän päivän vihollinen. Ne eivät ole vaihtoehtoisia. Toinen rakentuu toisen päälle. Se on evoluutiota. Se on elämää.

Share
Contact Person

Blog writer

Ville Niemijärvi

Vincit Bilot

Bilot & Vincit have joined forces!

See where the story continues 

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Bilot & Vincit have joined forces!

See where the story continues 

You have Successfully Subscribed!