13.10.2016

Vieläkö on villihevosia?

Lauleskelee Hanna Ekola jo legendaariseksi viisuksi muodostuneessa kipaleessaan, josta on muuten Vesterinen Yhtyeineen tehnyt ihan mainion version.

Reilun kuukauden Louhia kokemuksen jälkeen muotoilisin kysymyksen tiedolla johtamisen maailmaan sopivaksi eli Vieläkö on tietovarastoja?

Vastaus on, että kyllä on ja niitä rakennetaan koko ajan lisää – fiksusti (ei siis 3 v, 3 miljoonaa ja lopputuloksena kasa tauluja, jotka eivät enää vastaa mihinkään valmistumishetken liiketoimintakysymykseen). Tietovarastointi ei tosiaankaan ole kuollut, päinvastoin. Tarve laittaa nykyinen tietopääoma järjestykseen ja mahdollistaa uusien tietolähteiden joustava tuominen tiedolla johtamisen piiriin kasvaa päivä päivältä. Klassinen talon rakennus vertaus: kannattaako talon perustusten rakentaminen tehdä helpoimman kautta ja luottaa siihen, että talon 2.kerroksen lattia kantaa ja seinät pysyvät pystyssä tai vielä suoraviivaisemmin toimien kannattaako talon rakennus aloittaa suoraan 2. kerroksesta? No ei kannata.

Aika monella ihmisellä on visuaalista silmää, tätä silmää  miellyttämään on tarjolla toinen toistaan näyttävämpiä ja käyttökokemukseltaan hyviä analytiikkaratkaisuja. Visuaalisuus ja käyttöönoton näennäinen helppous houkuttelee menemään helpoimman kautta. Jonkin aikaa kaikki onkin hyvin, mutta jossain vaiheessa alkaa lattia kallistua ja seinät halkeilla. Tiedolla johtamisen Spagetti Bolognese on valmis.

Tietovarastoinnin etuja on monia. Yksi yhteinen totuus lienee se yleisimmin tunnistettu –  keskitetty, harmonisoitu ja luotettava tieto johtamisen tueksi. Tietovarastointi mahdollistaa kokonaiskuvan saamisen yrityksen toiminnasta ja mahdollistaa niin alakerran tapettien (lähdejärjestelmät) kuin yläkerran kylppärin kaakelien (raportointijärjestelmien) vaihtamisen hallitusti – tiedot ovat tallessa.

Itselläni on tällä hetkellä olo kuin Väyrysellä, takki on kääntynyt. Vielä pari vuotta sitten olin melko voimakkaasti sitä mieltä, että tietovarastointiin käytetylle rahalle ja ajalle olisi parempiakin sijoituskohteita. Tähän on saattanut hieman vaikuttaa näkemäni huonot tietovarastohankkeet (maksaa, ei valmistu…). Näin ei kuitenkaan tarvitse enää olla. Tietovarastollakin tulee olla hyvä ROI ja sen pitää pystyä mukautumaan tulevaisuuden muutoksiin toimintaympäristössä. Data Vault voi olla yksi hyvä vaihtoehto toteutustavaksi.

 Long live tietovarastointi!

PS: Louhialta saa muuten hyviä palveluja tietovarastoinnin kehittämiseen (auditointia, määrittelyä ja rakentamista) eli kannattaa tsekata http://www.louhia.fi/palvelut/bidw-ratkaisut/

Share
Contact Person

Blog writer

Juha Kostamo

Bilot Alumnus

Vincit Bilot

Bilot & Vincit have joined forces!

See where the story continues 

You have Successfully Subscribed!

Vincit Bilot

Bilot & Vincit have joined forces!

See where the story continues 

You have Successfully Subscribed!