Olin kaksi vuotta sitten potentiaalisella asiakkaalla haastateltavana. Keskustelimme asiakkaan tulevasta tietovarastoarkkitehtuurista ja sen mallintamisesta.
Keskustelu meni jotakuinkin näin:
Asiakas: Me emme sitten varmasti tee mitään tähtimallia, se on ihan passe. Aiomme toteuttaa tietovaraston joko Data Vaultilla, hyödyntäen muistinvaraista high-end teknologiaa kuten Netezzaa tai sitten NASA:n bunkkereissa jonkun propellipään kehittämää uutta big-data-hadoop-hybrid-newagetomcruise -mallinnustapaa josta yliopistomaailman nörtit ja pari nohevaa LinkedIn-spämmääjää hihkuu innoissaan mutta kukaan oikeasti töitä tekevä ei ole kuullutkaan.
Minä: Okei. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Saisinko esittää muutaman kysymyksen?
Asiakas: Tottakai.
M: Oletteko koskaan tehneet tietovarastoa mallintaen sen “perinteiseen” tapaan, esim. tähti-/lumihiutalemallin mukaisesti?
A: En.
M: Oletteko koskaan tehneet Data Vaultia?
A: En.
M: Entä ottaneet käyttöön Netezzaa, hadoopia tai muita name-droppaajien suosikkeja? Tai edes benchmarkanneet yrityksiä, joilla on näistä kokemuksia?
A: En.
M: Oletteko itseasiassa koskaan tehneet ennen tietovarastoa?
A: En.
M: Eli päätöksenne hylätä suorilta käsin mallinnustapa, jota käyttää 99/100 yrityksestä Suomessa, joka on ollut käytössä yli 30 vuotta maailmassa, perustuu pelkästään mutuun ja keskustelupalstojen ja myyntimiesten hypetykselle?
A: Pääasiallisesti näin, kyllä. Haluamme modernin ratkaisun.
M: Eikö tarpeeseen sopiva ja toimiva kävisi?
A: En ymmärrä noita sanoja.
M: Tiedättekö mitä data vaultin, netezzan, hadooppien jne. käyttöönotto maksaa, verrattuna perinteiseen DW-malliin?
A: Varmaankin ihan törkeän paljon.
M: Kyllä, moninkymmenkertaisesti enemmän rahaa ja aikaa. Niin teidän kuin ulkopuolisten konsulttien.
A: Raha ei ole este.
M: Niin, kun se ei ole omaa sitä on kiva tuhlata?
A: Aivan.
