Päästelin sunnuntaina menemään nelostietä etelää kohti kovassa räntäsateessa. Edessä ajavat autot roiski rapaa, kuraa ja loskaa tuulilasiin. Pyyhkijät tekivät parhaansa ja pissapoika ruiskutti rakkonsa tyhjäksi ennen kuin olin Lahden moottoritien puolessa välissä. Tuulilasi oli yhtä sumua ja näkyvyys todella heikko.
Mutta kun vilkaisin peräpeilistä taakse, oli takalasi kristallin kirkas. Ei tahran tahraa. Siinä silmä lepäsi. Verrattuna tuulilasiin, oli peräpeilistä taaksepäin mukava katsella maisemia ja muita autoja. Tuolta minäkin tulin. Ja tuossa olin ihan äsken.
Peräpeiliin ei vain sovi tuijottaa liian kauan, ettei aja kolaria. Jos tahtoo katsella kirkasta kuvaa, pitää pysähtyä tien sivuun. Ja silloin ei matka etene.
Tiedättekö miten tuulilasi pidetään puhtaana ja edetään samalla rivakasti määränpäähän?
Mennään jonon ensimmäiseksi. Piikki paikalle. Annetaan muiden syödä rapaa.
