Michelin-tähti on ravintolamaailman käsite. Se tarkoittaa prässättyjä housuja, lakerikenkiä, kuukausien jonottamista ja lopulta pönöttämistä ja armotonta rahan menoa. Siksi harva on koskaan käynyt Michelin-tähtiravintolassa. Menee liian vaikeaksi, liian kalliiksi.
Tai sitten ei…
Viikko sitten Barcelonassa kämppämme naapurissa oli Michelin-ravintola Dos Palillos. Paikkaa pyörittää “maailman parhaimman ravintolan” El Bullin entinen kokki Albert Raurich. Pöytävarauksesta ei ollut tietoakaan ja syyskuisena lauantaina voi kuvitella, että Barcelonan illassa on väkeä kuin pipoa.
Kävelin sisään t-paidassa ja shorteissani (ilman loafereita), sain pöydän ja vetäisin 3 ruokalajin illallisen huuhdellen herkut saken ja cavan kera. Lysti maksoi 31 euroa.
31 euroa illallisesta Michelin-ravintolassa, ilman pöytävarausta ravintolan ollessa täpötäynnä ja varattu tästä jouluun asti. No way Jose.
Dos Palillosin erottaa pönötysravintoloista siinä, että vaikka se tarjoaa japanilaista fuusiokeittiötä, siinä on paikallinen espanjalainen vivahde. Se on tapasravintola. Ja tapasravintoloissa on tapana istuskella baaritiskillä syöden ja juoden pieniä ja edullisia annoksia. Baaritiskiltä ei voi varata paikkaa, kuka vain voi istahtaa siihen jos on vain tilaa. Missä asusteessa sattuu nyt olemaankin.
Annokset ovat 5-10 euron luokkaa. Ne ovat pieniä mutta laatu ja palvelu on erinomaista. Siksi Michelin tähti.
Ruoka on aivan samaa kuin kuukausia aiemmin tehdyillä pöytävarauksilla. Palvelu on aivan samaa. Meno on rentoa. Ruoka on mainiota. Lasku on edullinen.
Dos Palillos muuttaa käsityksen siitä mitä huippuravintolakokemus voi olla.
Menettääkö ravintola jotain tässä? Päinvastoin. Baaritiskillä nopea lounas tai illallinen maksaa ehkä vain pari kymppiä mutta se on myös nopea setti. Illan aikana ehtii tiskillä syödä enemmän väkeä kuin ravintolan puolella pöydissä. Vaikka keskiostos on varmaan pienempi, kokonaismyynti tiskillä on todennäköisesti jopa isompi.
Dos Palillos tarjoaa Michelin tasoa mutta se on samalla rohkeasti paikallinen. Se ei tarjoa ranskalaista pönötyskeittiötä vaan rentoa espanjalaista tapasta huippulaadulla.
Suomalainen ei tykkää pönöttää ja maksaa turhasta
Jos hypätään konsultointiin ja suomalaiseen yritysmaailmaan. Suomalaiset ei tykkää pönöttää. Emme sulahda oikein hyvin mustiin pukuihin jotka kiristää palavereissa. Me tykätään olla vähän rennommin. Tykkäämme tehdä asiat maanläheisesti ja paikallisesti.
Sanotaan, että olet asiakas, joka painii täsmällisen ongelman kanssa ja haluat saada sen ratkaistuksi nopeasti ja tehokkaasti. Tarvitset siihen siis asiantuntijan neuvoja. Mitä teet? Pistät tärkätyt housut jalkaan ja tilaat ensiksi myyntireiskan paikalle ja avaat shekkivihon. Perustetaan projekti. Tehdään pöytävaraus. Odotellaan. Ja sitten nautitaan. Ja maksetaan. Lopuksi esitetään, että olihan se rahan väärtiä ja katsellaan haikeana vatsa kurnien snägärin valoja kotimatkalla.
Mitä jos huippukonsultin saisi paikalle kuten ruokailun Michelin ravintolassa Barcelonassa? Soitat yhden puhelun ja kerrot, että yksi fikseri tänne ja sassiin. Winston Wolf. 30 minuutin matka johon menee 10. Konsultti ratkaisee ongelmasi ja jättää sinut tyytyväiseksi. Ei jää notkumaan nurkkiin norkoilemaan lisää. Ei puuduttavia myyntipalavereita. Ei projektiportfoliota. Ei 7 ruokalajin illallista. Ei veret imevää laskutusta tyhjästä. Ratkaistaan ongelmat tehokkaasti ja se on siinä.
Muutettaisiin käsitys mitä huippukonsultointi voi olla. Vähän niin kuin näin (kyllä, linkki sisältää röyhkeän mainoksen).
