Konttoriin tarvittiin uudet työtuolit. Mielestäni kelvot pilkkijakkarat eivät kuitenkaan uusille työntekijöille kelvanneet joten piti kääntyä tuolikaupan puoleen. Sovin puhelimessa tilauksen Kuopion Martela Outletin lupsakan myyjän kanssa perjantaina. Myyjä lupasi, että tuolit ovat Jyväskylän toimistollamme “ehkä keskiviikkona”.
Tuolit saapuivat heti viikonlopun jälkeen maanantaina ennen puolta päivää. Priimakunnossa ja pari päivää ennen luvattua aikaa.
Martelan palvelu oli häkellyttävän hyvää ja muistin paasata siitä tutuille.
Kesällä olin ruokakaupassa ja pyysin kalatiskillä kaveria fileoimaan kuhan. Ajattelin, että siinä kalamestarin touhutessa, ehdin käydä hoitamassa muita asioita leipä- ja maitohyllyillä. En ehtinyt liikahtaa paikoiltani kun veitsimestari teki noin neljä ranneliikettä ja kalaparka oli jo irroitettu elimistään ja nahoistaan. Noin 30 sekunnin kuluttua tilauksestani sain kuhafileet paketissa ja saisikoollamuuta siihen päälle. Olin vähällä alkaa aplodeeraamaan ammattitaitoisesta suorituksesta mutta maltoin suomalaisesti mieleni ja nyökkäsin hyväksyvästi sanomatta mitään.
Tovi sitten sai oma kyltymätön egoni silkkihansikkaan hyväilyä kun asiakkaalta satoi kehuja hoitamastani projektista. Otin tietenkin kiitokset vastaan hyvilläni sillä hanke sujui oikein mainosti. Mutta myöhemmin mietin, että projekti oli omalta osaltani oikeastaan rutiinisuoritus, ei mitenkään normaalista poikkeava. En tehnyt pitkää päivää, en venynyt urosuorituksiin. Toki tarjosin asiakkaalle käyttöön parhaan osaamiseni (oli siellä ehkä joku kollega myös mukana…), pääsimme maaliin aikataulussa, budjetissa ja tulokset olivat sitä mitä tilattiin. Siinä se. Tein työni ja sen mikä sovittiin, en enempää.
Huonosta palvelusta on tullut standardi
Onko huonosta palvelusta tullut standardi, johon verrataan kaikkea (palvelu)työtä?
Asiakkaat taputtaa niin kuin hassenmatkalaiset charter-lentojen laskeutumisen jälkeen Kanariansaarille konsanaan aina kun ammattilainen tekee työnsä?
Jos normaalilla suorituksella erottuu joukosta ja lyö asiakkaan ällikällä, minkälaiseen tulokseen mahtaa päästä kun oikein yrittää?
Älykäs yritys = yritys joka tekee työnsä?
Vaikka saan leipäni liiketoiminnan analytiikasta ja “tiedolla johtamisesta”, niin ollaan rehellisiä:
Iso osa yrityksistä voisi heittää balanced scorecardit, performance managementit, bigdatat ja business intelligencet hetkeksi sivuun ja keskittyä tekemään vain työnsä. Löytämään sen ytimen, mikä määrittää heidän olemassaolon.
Tarkoitan sitä, että kaupassa on myyjiä, jotka tuntevat tuotteet ja osaavat myydä niitä. Kalamestari osaa käsitellä kalaa, asiakaspalvelu vastaa puhelimeen ripeästi, tavarat ja ihmiset liikkuu ajallaan ja ehjänä perille ja jopa IT-projektipäällikkö vie projektin maaliin edes joskus oikeaan aikaan ja budjetissa.
Kun perustat on kunnossa, on aika ottaa älykkäämmät vipstaakit käyttöön.