Aloitin sateisen kesälomapäivän viemällä kenkäni suutarille. Converseissa on näemmä tyyppivika: liimaukset pohjissa alkaa pettää jo parin kuukauden käytön jälkeen.
Reklamaatio Haloselle oli tehty ja kuittia vastaan olisin saanut korvaavat popot. Mutta kunnon fillarikommarina ajattelin ympäristöä. Olisi sääli heittää muuten kelvot tennarit roskiin kun tipalla liimaa niistä saisi kelpo pelit. Samalla näyttäisin jälkikasvulle kierrättämisen tärkeyden ja yhden hienon käsityöammatin.
Kerjäläisongelmaan pitää puuttua
Tsygäilin sklobot kainalossa keskustan läpi, väistellen parhaani mukaan Fortumin katuahdistelijoita. Hitto ne on virittänyt rintamalinjat ja asemapaikat kaikkiin strategisesti tärkeisiin kohteisiin. Kävelykatu, Forum… Niillä on hyvää aikaa ottaa uhri sihtiin ja iskeä kohdatessa: ”Ihan yks kysymys vaan…”
Persut: tähän kerjäläisongelmaan pitää puuttua. Havaintoni mukaan ne on järjestään hyväkuntoisia nuoria miehiä. Älykännyköitä on myös havaittu. Vaikuttaa ammattimaiselta ja ylhäältä päin johdetulta.
Totta puhuen: Kaikki maailman romanikerjäläiset ja katukauppiaat ei häiritse ja ärsytä niin paljon kuin Fortumin ahdistelijat.
Etuilevat eläkeläiset suutarilla
Suutarilla jonottaessa vanhempi rouva ohitti jonossa ilmekään värähtämättä. Kylmän viileästi. Sama tapahtui myöhemmin iltapäivällä kun olin kahden tenavan kanssa lastenvaateliikkeessä. Silloin mummo ei voinut olla huomaamatta meikäläistä lastenrattaiden ja kahden ipanan kanssa. Vaikka en ole iso mies niin tuplasti naisen kokoinen. Silti ujutti itsensä tosi boss levelin ohitustaktiikalla meikän eteen.
Ja ei siinä mitään. Olisin tietenkin antanut rouville tietä, jos olisivat kysyneet. Tai joskus kysymättäkin. Sylissäni oleva ½-vuotias kiihtyy kuitenkin nollasta sataan tosi vikkelään ja sitten vetää yleensä kunnolla mustiin kun se hoksaa, että se on lähtenyt ihan väärän tissiparin kanssa reissuun. Silloin ei mummojen jonotusta katso hyvällä vaan asiat pitää hoitaa ripirapi.
Tiskikone menee rikki
Iltapäivällä piltit on päiväunilla. Ajattelin turhaan, että tässä voisi olla laatuaikaa ja tiedätte kyllä. Mutta astianpesukone ehtii laskea itsensä ensin. Vedet valuu kesken ohjelman etuvisiiristä niin kuin Estonialla konsanaan.
Äkkiä hana kiinni ja pyyhkeitä alle jotta kosteusvaurioilta vältytään. Iltapäivän kalenteri meni uusiksi. Eikun astianpesukonekauppaan.
Jaettiin vastuut. Toinen etsii netistä testivoittajat. Toinen kontaktoi myyjät, kysyy löytyykö tuotteita varastosta, hinnat ja toimitusajat.
Expert on suosikki ja Smeg ainoa oikea jääkaappi
Paikallinen Expert on suosikkini kodinkoneliikkeistä. En nyt kersku mutta raha on harvoin ykkös- tai kakkosprioriteetti missään hankinnoissa. Se paljon puhuttu asiakaskokemus, laatu ja usein jaettu arvomaailma ovat paljon tärkeämpiä. (vinkki myös Fortumin feissareille. ”Haluatko kilpailuttaa” ei ole se iskurepliikki millä meikän pöksyihin pääsee)
Expert ylitti odotukset aikanaan kun ostin toimistollemme ainoan oikean jääkaapin, Smegin. Siitä lähtien olen ostanut tuotteeni Expertiltä.

Hinnat ovat vähän kalliimpia kuin Gigantissa ja paljon kalliimpia kuin vaikkapa Verkkokauppa.comissa. Mutta hinnassakin on päästy usein yksimielisyyteen kun olen referoinut kilpailijoiden hintoja. Usein sanon suoraan: haluan ostaa teiltä tämän tuotteen mutta hinta pitää olla sama tai lähelle kilpailijaa. Ja aina se on sinne sorvattu. Aina.
Tänään oli toinen juttu. Liekö kesä vaikuttanut asiaan.
Expert syöttää Prismalle, Finnchat viimeistelee – maali!
Tuote oli katsottu valmiiksi. Testivoittaja, Bosch SMU51M12SK. Saksalaiseen voi luottaa aina. Kodinkoneissa ja jalkapallossa. Ainakin eiliseen saakka. Saakelin Ranska.
Nopea hintavertailu netissä kertoi seuraavaa:
- Verkkokauppa.com = 489,90€
- Prisma = 599€
- Expert = 699€
Halusimme mukaan lisäpalveluita: vanhan koneen poiskuljettamisen, uuden kotiinkuljetuksen ja asennuksen. Verkkokauppa.comin lisäpalveluiden tarjonta jäi niin epäselväksi, että hylkäsin sen halvasta hinnasta huolimatta.
Jäljelle jäi Prisma ja suosikkini Expert. Prismalla vaaditut lisäpalvelut oli n. 110€ kun taas Expertillä n. 60€. Lopullinen ero hinnassa oli siis Prisman 707e – Expertin 759€ = 52€.
Tätä lähdin tavoittelemaan. Ostaisin tuotteen Expertiltä jos saisin n. 50€ alennuksen.
Jos sinulla on 100€ – 209€ eroa kilpailijaan, niin hitto soikoon siinä hinnassa on neuvotteluvaraa. Ja paljon. 50€ pitäisi olla helppo juttu.
Eikun neuvottelemaan.
Soitto Expertille ja perusstoori: haluan ostaa tämän tuotteen teiltä mutta te myytte tätä 209€ kalliimmalla kuin kilpailijanne. Millä hinnalla sen saa teiltä oikeasti?
”No me myydään tätä tällä hinnalla ja jos Prismalla tai jollain on halvempana niin kannattaa ostaa sieltä.”
Tsiisus sentään. Meneekö kodinkonekaupalla näin hyvin? Vai oliko kesähessua kielletty antamasta alennusta? Ei mitään yritystä. Ei mitään keskustelua. Halusin kuvitella olevani turkkilaisessa basaarissa ja käydä vähän vääntöä ammattimyyjän kanssa mutta homma tyrehtyi heti alkuunsa.
Kiitin myyjää kohteliaasti ja sanoin asioivani Prismassa.
Finnchat on maailman paras online chat -palvelu
Prismassa suuntasin suoraan verkkokauppaan. Tuli mieleen pari kysymystä tuotteiden saatavuudesta ja toimitusajoista. Chat-mahdollisuus oli auki joten kokeilin sitä.
Prisman chattia ylläpitää Finnchat. Suomen tai maailman paras chat-palvelu. Jos sinulla on vähittäiskauppa tai jokin muu puoti, jossa on online chat ja se ei ole Finnchat, olet pöljä rahan tuhlaaja.
Oma kokemus online chateista on huono. Ne ei ole koskaan auki kun haluan käydä kauppaa eli yleensä 16-21 välillä. Vasteajat on huonot, yleensä +20 sekuntia. Ja asiakaspalvelijat ei osaa vastata kysymyksiin.
Mutta Prisman Finnchatissa reagointi ja vastaus tuli alle 4 sekunnin. Se on hiton nopeaa!
Testasin tämän kaksi kertaa. Ensiksi kysyäkseni tuotteiden saatavuudesta ja toiseen kertaa toimitusajoista. Alle 4sek molemmilla. Onko tuotetta varastossa? Paljon se maksaa? Mikä on toimitusaika? Kuuluuko lisäpalvelupakettiin kotiintoimitus? Paljon se maksaa?
Kaikki nämä 4 sek. Tai no ehkä 10. Mutta hiton nopeasti silti.
Aloin urputtamaan silti. Jokin ei miellyttänyt. Lisäpalvelupaketissa (asennus ja vanhan poiskuljetus) ei mainittu kotiinkuljetuksen hintaan. Asiakaspalvelija pahoitteli tätä ja antoi heti 10€ alennuskoodin.
Hitto soikoon. Tätä asiakaspalvelu on. Prisma ei myynyt minulla pesukonetta, Finnchat myi.
Uusi mittari vähittäiskauppojen seurantaan: kuinka monta kertaa myyjä tervehtii
Tämähän on testattu ja todettu tieteellisesti ja käytännössä. Finnchatin omassa myyntijargonissa tuodaan esille fakta: kun asiakas on kontaktissa myyjän kanssa (netissä tai kivijalassa), hänen ostamisen todennäköisyys ja ostoskorin koko kasvaa.
Toisaalta jos asiakas on viittä vaille valmis ostamaan tuotteen, häntä pitää rohkaista. Tuupata se viimeinen metri. Antamalla vaikka pikkualennuksen, vaikka siihen ei olisi oikeasti mitään syytä.
Olen lukenut tutkimuksia, jossa on huomattu, että myyjän pelkkä tervehdys asiakkaalle, nostaa hänen ostotodennäköisyyttä ja kasvattaa keskiostosta.
Samalla myymälät vähentää henkilöstöään säästääkseen. Pöljät.
Ehkä kauppojen pitäisi ottaa tiedolla johtamisen repertuaariin uusi mittari: kuinka monta kertaa myyjät tervehtivät tai ovat kontaktissa asiakkaiden kanssa. Veikkaan, että tämä korreloi vahvasti keskiostoksen suuruuden kanssa. Testaa jos et usko.
Finnchat on joka tapauksessa ratkaisu tähän verkkokaupassa. Ja siksi se menestyy.
Päivän opit
Astianpesukone meni mäsäksi mutta olikin aika ostaa uusi. Vesivahingoilta vältyttiin. Converset tuli suutarilta entistä ehompina. Vettä ei satanut ihan koko päivää. Ihan kelpo päivä.
Mitä opittiin:
- ohje, että pesukonetta ei saa jättää vahtimatta, kannattaa ottaa todesta.
- mummot on kylmäverisiä ohittajia, jotka ei armahda edes lapsiperheitä
- jos olet verkkokauppias, ota Finnchatin online chat käyttöön
- jos olet ostamassa verkkokaupasta, urputa jostakin keksitystä jutusta, saat todennäköisesti pienen alennuksen