Olin pari vuotta sitten Intiassa reissaamassa. Kiersimme Keralan maakuntaa, piipahdimme viidakossa, lojuimme rannalla ja toisinaan oluella Ismo Alangon kanssa. Eli sitä perinteistä mitä nyt Intiassa tehdään.
Yksi asia pisti kuitenkin ärsyttämään intialaisessa autoilukulttuurissa: äänitorven käyttö.
Intialaiset autot, riksat ja mopot ajavat käytännössä koko ajan, jatkuvasti töötti pohjassa. Ihan aina. Kaikkialla. Jos vastaan tulee auto, painetaan torvea. Jos jalkakäytävällä on ihmisiä, painetaan torvea. Ja Intiassa autoja ja ihmisiä riittää. Eli torvi on pohjassa aina.
Olimme lähellä luonnonsuojelualuetta, käytännössä täysin maaseudulla. Näimme kilometrin päässä auton lähestyvän leveällä tiellä. Auto läheni ja läheni. Ja kun se pääsi juuri meidän kohdalle, ei 50 metriä ennen vaan juuri siinä korvan juuressa, kuski iskee töötin pohjaan ja värisyttää tärykalvojamme.
Voitte siis uskoa, että äänitorvi on käytännössä turha väline intialaisissa autoissa. Jos se on koko ajan pohjassa, ei sitä noteerata. Se ei ole poikkeus muusta äänimassasta. Se on standardi. Aina vallitseva melu.
No miten intialainen autoteollisuus vastaa tähän haasteeseen ja ilmiselvään turvallisuusongelmaan? Näin uutisen missä automerkki mainosti kovempia äänitorvia! “Meidän äänitorvi ylittää 180DB ja se on roimasti enemmän kuin kilpailijalla.” Tämä oli oikeasti firman ainoa myyntiargumentti.
Ja sitten liiketoimintaan ja hiljaiseen härmään.
Jos olet yrityksesi raportointi- tai tietovarastovastaava, yritykselläsi on hieno business intelligence -softa ja olet panostanut muutaman vuoden ajan raportoinnin kehittämiseen, olet todennäköisesti kuin intialainen autoteollisuus tai taksikuski Mumbain ruuhkassa.
Toisin sanoen hukutat liiketoiminnan käyttäjät tietoon ja estät heitä näkemästä olennaisen. Estät näkemästä muutoksen, joka heidän pitäisi havaita ajoissa.
Entisaikaan kun liiketoiminnan käyttäjä halusi uuden raportin, se piti tilata IT:stä. Jokainen tarve puntaroitiin tarkkaan. Nykypäivän tehokkailla, helppokäyttöisillä raportointityövälineillä pystyy jokainen tekemään omia visualisointeja ja raportteja. Ollaan siis kuin noutopöydässä. Ja kun suomalainen on noutopöydässä ei turhia nirsoilla. Ylin nappi aukaistaan jo pöytään astuessa. Eli raportointimaailmassa tuloksena on, että kaikki mahdollinen tieto siirretään raporteille. Tarvittiin sitä tai ei.
Laske kuinka monta erillistä raporttia yritykselläsi on. Laske montako sivua/välilehteä kullakin raportilla on. Kuinka monta erillistä listaa, graafia, pivottia, taulukkoa tai kuvaa niissä on. Kuinka monta riviä ja saraketta kussakin taulukossa on, kuinka monta solua dataa niissä on. Päädyt todennäköisesti satoihintuhansiin tiedonjyviin.
Niin, sinä olet intialainen autokuski joka ajaa torvi pohjassa ja ihmettelet kun sillä ei ole mitään vaikutusta.
Kysy huviksesi liiketoiminnan raporttien käyttäjiltä, milloin viimeksi he tekivät raporttien dataan perustuvan päätöksen. Päätöksen, jota ei olisi voinut tehdä ilman raportin sisältämää tietoa, päätöksen joka tuo firmaasi lisää rahaa, pienentää kustannuksia. Päätöksen, jolla on ylipäätään jokin vaikutus.
Sillä tästähän BI-järjestelmistä ja tiedolla johtamisesta on kyse. Päätöksenteosta ja asioihin (asiakkaisiin, markkinoihin, henkilöstöösi…) vaikuttamisesta. Jos tarjoat päätöksentekijöille melusaastetta, ei noita päätöksiä ole helppo tehdä. Tällöin BI-välineiden käyttö on vain päämäärätöntä ajelua, torvi pohjassa.
Joskus kun sinun pitää oikeasti varoittaa kanssakulkijoita tai haluat, että sinua varoitetaan edessä olevasta vaarasta, pidä huoli että ympärillä on hiljaista jotta viesti kuullaan.
